keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Uuden vuoden lupauksia

Taas on vuosi vaihtunut ja en voi uskoa että vuosi 2013 meni niin nopeesti.. En yleensä tee minkäänlaisia uudenvuoden lupauksia, mutta nyt teki vaan mieli kirjottaa joitain asioita ylös mitä tältä tulevalta vuodelta toivoisin. Mulla on paljonki ajatuksia mielessä mutta päätin etten tänne kirjoita niitä henkilökohtaisimpia juttuja. 
Ihan ensimmäinen lupaus on tietenkin jo oikeestaan jokavuotiseksi tavaksi tullut tipaton tammikuu ! Tän lisäksi ajattelin vielä, että pitäisin samalla myös herkuttoman tammikuun. Tipaton multa kyllä onnistuu mutta tuo herkkulakko voi tehdä melko tiukkaa :D 
  
Urheilla paljon paljon enemmän. Koko syksy/talvi on menny ihan höpöksi tuon urheilemisen suhteen. Keksin aina vaan uusia tekosyitä miksen vois mennä salille tai lenkille ja nyt viime kuukaudet oon ollu tekemättä melkeimpä mitään. Mutta nyt siihen tulee muutos! Aion ostaa nyt sen kuntosalikortin ihan varmasti, tosin en vielä tiiä mihin salille.


En stressaa liikaa! Esimerkiksi juurikin tuota liikkumista en halua stressata, koska sillon siitä tulee ihan varmasti semmosta pakkopullaa että. Haluan että kuntosalilla käyminen on mukavaa, eikä semmosta että aina ku sinne pitäis lähtee niin alkaa juuriki miettimään kaikkia syitä miksei tarvis mennä. Ja en pakota itteeni käymään siellä jos se ei tunnu kivalta, vaan sitten koitan keksiä jonkun uuden lajin tai tavan harrastaa.

Rytmi kohdilleen. Tällä meinaan siis unirytmiä ja myös syömistä. Pakotan itteni heräämään joka aamu aikaisin vaikka oiskin iltavuoro tai vapaapäivä. Ku herää aikasin niin päiväki tuntuu paaaljon pidemmältä ja tulee syötyäkin paljo säännöllisemmin ja oltua pirteempi. Yritän myös saada ruokailurytmin toimimaan niin että tulis syötyä se 5 ateriaa päivässä.

Suunnittelen vähemmän. Carpe diem vai miten se meni. Minä ku oon aika kova suunnittelemaan kaiken etukäteen niin nyt ajattelin alkaa ottamaan lunkimmin ja koittaa elää päivä kerrallaan.  

Käyn ainakin kerran ulkomailla. Ja jos joku asia on varma niin se on aivan varma :D Nyt ku oon saanut rahaakin säästettyä niin kyllähän se on pakko ottaa suunta johonkin lämpimään. Ehkäpä Turkkiin tai johonkin muualle, en tiiä. Vaikka viime rantalomasta on se pari vuotta, niin tuntuu että siitä ois ikuisuus.

Tuhlaan vähemmän. Ainakin vähemmän ku vuonna 2013. On tullu kyllä ostettua ihan liikaa itelle kaikkea ja nyt ku oon tehny syksystä asti niin että säästän kaikki kuitit ja lasken paljonko rahaa on menny niin voin sanoa että ihan liikaa! Nyt siis lupaan että en osta itelleni vaatteita joka viikko niinku tähän asti on tullu tehtyä. Vaan ostan vaan sillon kun oikeesti tarviin jotain! Tiiän että tää on mulle näistä lupauksista haastavin koska minä jos joku oon kunnon tuhlaaja :D

Lupaan myös panostaa enemmän tähän blogiin! Nyt kun on uusi kamera(hihii;D), niin kuvien ottaminenki on paljo mukavampaa! Ja kuinka ootanki kevättä ja kesää että on taas valoisaa! Ah!



Lupaan olla onnellisempi. Nauttia elämästä. Hymyillä enemmän.




Millasia lupauksia muut on tehny tälle vuodelle? :) 

Kuvat weheartit.com

4 kommenttia:

  1. Mä opettelin just viime vuoden ottamaan lunkimmin, ja se on tosiaan jäänyt jo asenteeksi asti :) Stressaaminen on pahasta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiva kuulla että se on onnistunu :D Toivottavasti määki pääsen tästä stressaamisesta eroon!

      Poista
  2. Kaikki lupaukset ovat sellaisia, jotka sopis mullekin hyvin. :) Itse kirjoitin blogiini esim. elämäntaparemontista liittyen syömiseen ja urheilemiseen, jonka myötä toivon painon putoavan. Tuleva vuosi jännittää paljon jo nyt, koska tiedän, että sen aikana tapahtuu kaikkea mullistavaa. APUA!

    VastaaPoista