maanantai 14. toukokuuta 2012

Kesäkuntoon

Helouhelou, viikonloppu on menny taas vaan ihan kotona ollessa. Äitienpäivää ei oikeen pahemmin juhlittu(paitsi anopin kans), koska äiti on Turkissa :( Syötiin järkyttävän hyvää mansikkakakkua ja katottiin jääkiekkoa.
 Se siitä viikonlopusta. Mulla oli tarkotus kertoa yhestä hommasta joka alkaa TÄNÄÄÄ, tai no ainaki tällä viikolla! Otsikosta päätellen olisin alottamassa jotaki laihutuskuuria. Mutta sitä en oo tekemässä ja ehkä vähän myöhästä alkaa nyt vasta pyrkimään siihen kesäkuntoon koska kesähän on jo ovella. Ajattelin siis lähinnä alottaa terveellisemmät elämäntavat, no ainaki kokeilla näin aluksi. Vaikka oon hoikka ja omasta mielestä just sopivan kokonen niin haluan yrittää kohottaa vähän kuntoa, en siis laihuttaa. En nykyään urheile ollenkaan ja musta on tullu hirvee sohvaperuna. Tuntuu että kokoajan on huono olo ja ei jaksa tehä mitään ja luulen sen johtuvan siitä että syön tosi huonosti enkä liiku yhtään. Ajattelin näin aluksi vaikka kuukauden ajan kokeilla sellasta että söisin terveellisemmin, jättäisin herkut pois ja alkaisin vaikka lenkkeilemään. Tarkotus ei oo siis kitkutella loppuelämää jollain raejuustolla ja kaurapuurolla vaan alkaa syömään terveellisemmin  mutta silti semmosia ruokia joista tykkään.  Haluan siis vaan kokeilla ainaki näin aluksi että miltä tää tuntuis, enkä halua elää onnettomana ja kattoa ku muut syö juustohampurilaisia vieressä ja ite juon itku kurkussa vettä vieressä. Haluan pystyä haluamaan juua sitä vettä ja kieltäytymään siitä epäterveellisestä hampurilaisesta. Mutta jos se ei onnistu niin sitte ei onnistu, tavotteenahan ois vaan saaha ruokavalio remonttiin ja jalat liikumaan muualle ku sohvalta jääkaapille.

Ekana ois ruokavalio. Ensinnäki ihan kaikki herkut pitäs jättää pois. Oon ihan kauhee syömään sipsejä ja saattasin syyä vaikka pussillisen kerralla! Eli jätskit, limut, karkit ja sipsit pois. No okei, ajattelin että voihan sitä nyt kerran viikossa pitää sellasen "herkkupäivän" että saa syyä vaikka vähän sipsiä tai karkkia ;)... Ja vähän tarkottaa vähän eikä mitään pussillista.


Herkkujen tilalle voi ottaa vaikka kasviksia. Rakastan dipata porkkanoita, kurkkua ja paprikaa! Muutenki ajattelin että alan syömään enemmän kasviksia ja ja hedelmiä. Tykkään tosi paljo kukkakaalista ja parsakaalista joten niitä nyt tulee varmasti ainaki syötyä. Myös perunan ja makaronin syöntiä vois vähän vähentää ja ottaa tilalle vaikka riisiä joskus tai ihan vaan salaattia.
Ja ananasta pitää syyä paljon ku se poistaa nestettä ja mulla on onkelmana juuriki se että on sellanen turvonnu olo aika useesti ja se on tosi inhottavaa :) Limukkaa me juuan kans tosi paljo ja varsinki kokista joten kokis saa nyt jäähä taka-alalle ja pitäs oppia ottamaan limukan tilalle vaikka vettä tai vissyä.
. Koska haluaisin saaha vähän myös lihaksia niin yritän syyä enemmän proteiiniä ja Maken kans ajateltiin pökkiin ostaa sellanen protskujauhepussi että voijaan aina treenin jälkeen tehä protskujuomat :) 



Sitten ois alkoholi, se petollinen pirulainen. Vaikka tää ei oo mulle mikään ongelma koska juon muutenki aika harvoin mutta nyt tästä eteenpäin se 1 tai enintään 2 kertaa kuukaudessa riittää. Ja vaikka kesä on tulossa ja tekis varmasti mieli mennä istuun terassille niin yritän hillitä itteni :--D Yleensä ku juon niin juon oikeen sokerisia siidereitä. Mulla ei saa missään nimessä olla light siidereitä koska inhoan sitä makeutusaineen makua ja muutenki ne maistuu musta tosi erilaiselta ku tavallinen. Siiderit on se pahin turvottaja ja voin kertoa että yhen baari-illan jälkeen tuntuu viikon verran siltä että mahassa ois kymmenen ilmapalloa. Ajattelin että jos juon, niin juon jotaki kirkasta vaikkapa vissyn kera. Okei, kyllähän se viina turvottaa myös mutta ainakaa en oo huomannu että se ois pahempi ku nuo sokerilitkut. Ja sitäki tietenki kohtuudella eikä mitään 0,7litrasta pulloa  kossua illassa..



No ruokavalion lisäksi on sitte se liikkuminen. Oon käyny salilla viimeksi yli puoli vuotta sitte, lenkillä viimeksi ennen joulua.. Miten saan raahattua perseeni tonne ulos? Ensinnäkää mulla ei oo mitään lenkkikenkiä, joten ne ois ensimmäisenä hankintalistalla heti tässä alkuviikosta. Ajattelin eka alottaa vähä kevyemmin, eli jos kävis aluksi vaikka sellasen puolentunnin-tunnin lenkin kolme kertaa viikossa. Sitte lisäis pikkuhiljaa että kävis vaikka neljä kertaa ja myöhemmin jos taas innostun niin alkaisin käymään kuntosalilla myös lenkkeilyn ohella. Pitäs vaan saaha vähä motivaatiota siihen kuntoiluun koska oon niin laiska tekemään mitään. Pitää vaan ottaa ittiä niskasta kiinni ja lähtee. Ensinnäki heti ku oon löytäny ne kunnon urheiluvarusteet niin saan ehkä vähä motivaatiota lähtee lenkille. Niin ja tietty heti ku tuo harmaa ilma ja vesisaje loppuu ja alkais ees vähä paistamaan tuolta pilven takaa aurinko :(


Sellanen juttu siis. Pakko keksiä jotaki koska alan niin kyllästymään tähän kotona olemiseen ja ku töitä ei oo kuulunu, niin pitää keksiä joku harrastus tai kiva juttu jonka avulla jaksan aamusin herätä. Aamulenkit on vieläpä just ne parhaat ja mikä parempaa lenkin jälkeen mennä kylmään suihkuun ja lähtä sen jälkeen shoppaileen tai rannalle(kunhan se kesä nyt tulis!).
Eipä mulla muuta, nyt taijan tehä ison kupin puuroa ja uppoutua lukemaan blogeja ^^
hejsan 

4 kommenttia:

  1. kannattaa vaan pakottaa itsensä kerran lenkille ihanaan aurinkoiseen ilman ni kyllä se kipinä siitä lähtee ;) ja lukemalla treeni yms. blogeja saa kyllä motivaatiota :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on aivan totta! =) ja just yhestä blogista tän idean sainki, tai juuriki sitä motivaatiota itelle:)

      Poista
  2. no tuohan kuullostaa ihan hyvältä, kunhan vaan alottat pienillä muutoksilla ja siitä sit aina lisää :)

    VastaaPoista