lauantai 17. syyskuuta 2016

TERVEELLISEMPI LEFFAHERKKU


Oonko ainoa joka ei pysty keskittymään elokuvan kattomiseen ilman syötävää? Yleensä leffailtaa pidettäessä tulee syötyä sipsejä, koska karkista en niinkään välitä. Ajattelin kuitenki kokeilla jotain vähä terveellisempää, sillä ei niitä sipsejäkään viiti ihan kokoajan vetää. Yhdessä blogissa törmäsin ohjeeseen paahdetuista kikherneistä ja mielenkiinto heräs heti. Mähän rakastan kaikkia herneitä, papuja yms joten ajattelin että nää ei voi olla pahoja. Kokeilin näitä sitte eilen ja todella yksinkertasella reseptillä sai aivan ihania naposteltavia. Kokeilkaa ihmeessä jos ette oo vielä näitä tehny!

PAAHDETUT KIKHERNEET

1prk kikherneitä
2rkl rypsiöljyä
mausteita oman maun mukaan! Ite käytin suolaa, grillimaustetta, savustettua paprikaa, chiliä ja cayennepippuria.

Huuhtele ja valuta kikherneet hyvin. Sekoita öljy ja mausteet sekaisin ja lisää kikherneet joukkoon. Sekoita hyvin ja kaada leivinpaperilla päällystetylle pellille. Paahda kiertoilmauunissa 200 asteessa tai tavallisessa uunissa 225 asteessa n.15 minuuttia. Anna jäähtyä hetki ennen tarjoilua. Lisää suolaa tarvittaessa. (Kannattaa syödä nämä heti tehtynä, sillä kikherneistä tulee tosi kuivia jos säästää myöhemmäksi!)
HUOM! Varaudu sotkuun, sillä ite en tienny että herneet poksahtelee uunissa :'D




6 kommenttia:

  1. Oooh nuo voisi maistua mullekin, tosiaan vähän terveellisempi valinta leffailtaan kun sipsit, popcornit tai suklaat karkit ym..:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on kyllä vähän terveellisempi vaihtoehto;) Nämä oli niin hyviä! Kyllä korvas sipsit hyvin

      Poista
  2. nam, näyttää todella hyviltä ♥ täytyy kyllä testata, kikherneet on niin herkullisia!

    VastaaPoista
  3. Oi kuulostaa herkulliselta, nää menee ehdottomasti kokeiluun! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että aiot kokeilla:) Voin taata että on hyviä!!

      Poista