sunnuntai 21. helmikuuta 2016

SUNNUNTAIRESEPTI; BATAATTI-LINSSIKEITTO


Kuka muu rakastaa kasvissosekeittoja? Meikäläinen on ainaki ihan hulluna kaikenlaisiin sosekeittoihin tällä hetkellä. Yks päivä törmäsin netissä bataattikeiton ohjeeseen johon tuli myös punasia linssejä. Tää on eka kerta ku kokeilin linssejä ruuanlaitossa ja ne sopi kyllä ainakin tohon keittoon tosi hyvin. Ne teki keitosta paljon paksumman ja ns. ruokaisamman ja onhan linssit myös tosi terveellisiä.  Tähän iisiin herkkuun tulee seuraavat ainesosat:

1 bataatti
1-2 porkkanaa
2 perunaa 
1 sipuli
1dl punaisia linssejä
mausteita
(kermaa)

Pilko bataatti, perunat, porkkanat ja sipuli lohkoiksi. Laita kaikki kattilaan ja lisää vettä sen verran että kasvikset peittyy juuri ja juuri. Anna kiehua kunnes bataatit on melkein kypsiä. Lisää linssit sekaan ja anna kiehua vielä n. 10 minuuttia. Kaada koko komeus blenderiin ja soseuta tasaiseksi(tai käytä sauvasekoitinta). Kaada keitto takaisin kattilaan ja lisää mausteita oman maun mukaan(minä laitoin suolaa, pippuria, cayennepippuria ja basilikaa). Halutessaan lopuksi voi lisätä myös kermaa tai vaikkapa kookoskermaa. Meillä ei jääkaapissa näitä ollut, mutta hyvää oli ilmanki..
Tarjoa esim raejuuston(parasta!!!) tai krutonkien kanssa ja nauti!


bataattikeitto2

7 kommenttia:

  1. Oi vitsi kuullostaa niin hyvältä!! Meillä käytetään töissä aika paljon linssejä ja tykkään niistä ihan hulluna joten miksi en ostaisi kotiin ja kokeilisi tehdä mm. tätä keittoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä niin hyvää että pitää tehä uuestaanki:) Osta ihmeessä! Mustaki tuli oikeen linssifani tän keiton myötä:D

      Poista
  2. Oii määpä testaan tätä! :) kaikki keitot on niin hyviä ja mä tykkään kans hulluna linsseistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testaa! Nuo linssit on kyllä niin nam! Missähän muussa ruuassa nuita vois käyttää?

      Poista
    2. Pataruissa ainakin. ;)

      Poista
  3. Vaikuttaa ihan super hyvälle! :-) Täytyypä laittaa testiin!

    http://plan-cee.blogspot.fi

    VastaaPoista