keskiviikko 10. helmikuuta 2016

ABH CONTOUR KIT


Nyt kävi niin että tämä tyttönen sortui ostamaan itelleen paljo hehkutetun Anastasia beverly hillsin contourkitin. Johan tätä on hehkutettu blogista toiseen, joten en voinu vastustaa tän kokeilemista. Oon aiemmin käyttäny vaan aurinkopuuteria "varjostukseen" mutta tämän myötä se on lähinnä jääny laatikonpohjalle pölyttymään. Tämä oli siis nappiostos ja meikkaaminen on paljo kivempaa nykyään ku saa leikkiä näillä. 
Tilasin oman palettini Wishistä ja hintaa tällä oli 14€. Nämähän maksaa kaupassa yleensä 50-60€, joten en ole varma tän aitoudesta kyllä. No aito tai ei niin ajaa hyvin asiansa ja väritki on vielä tosi pigmenttisiä!


Käytän näistä sävyistä ensin Havanaa jota levitän poskille, hiusrajaan ja leukaan. Nenän varjotuksiin käytän vaaleampaa ruskeeta eli sävyä Fawn. Banana sävyä tuputtelen tuohon silmien alle. Viimeisenä käytän tuota ihan ekaa sävyä eli Sandia posken korkeimpaan kohtaan, kulmaluulle ja amorinkaarelle. Lopuksi vaan häivyttelen kaikki tosi hyvin pyörivin liikkein. 
Oon vielä vähän arka tämän käytön kanssa, joten lopputulos on melko vaalea. Mutta pitää vielä harjotella tän käyttöä lisää että uskaltaa vähän enemmän käyttää nuita värejä ja saa varjostukset näkymään paremmin. 


Kukaan muu hurahtanut näihin varjostus-ja korostustuotteisiin? 
Ja moniko omistaa juuriki ton ABH paletin? ;D





22 kommenttia:

  1. Mie oon hurahtanu näihin ihan täysin!! mulla tosin on NYX:n vastaava, oon kyllä ollu siihenkin tyytyväinen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa mää arvasin että täällä on muitaki :D Mää mietin eka sitä NYXin voidemaista, mutta tuli sitten tilattua tuo ku oli niin halpa :)

      Poista
    2. Mulla on se nyxin puuterimainen :) mut siis aivan varmasti hyvä tuokin abh!

      Poista
    3. Aaai nii just. Ois kiva kokeilla semmosta voidemaista myös joskus:)

      Poista
  2. Veikkaan ettei oo aito, mutta tosi hyvä jos värit on silti pigmenttisiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikkaan kans :D Mutta pääasia että värit on hyvät ;)

      Poista
  3. MOIKKA! <3 Onneksi olkoon! Voitit mun blogissa olleen The Body Shop arvonnan. Laitan sun sähköpostiosoitteen heille ja ottavat varmasti sinuun yhteyttä piakkoin <3

    VastaaPoista
  4. Ihana et teit tän postauksen, laitoin nimittäin just samaisen paletin tilaukseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä että oli hyötyäki, vaikkaki vähä hakusessa vielä tuon paletin käyttö :D

      Poista
  5. Oi, kiitos vinkistä:) Oon himonnut tuota jo tovin, mutten oo raaskinu sijoittaa nuin paljoa palettiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä:) Nyxin paleteista oon kans kuullut hyvää, ja sekää ei oo läheskää niin kallis ku abh.

      Poista
  6. Onko näissä siis hyvä pigmenttisyys? :) vai puhuttiinko me eri meikistä sillon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On siis ainakin noissa tummissa! Ja nyt ku testailin nuita vaaleitaki uuestaan sormella niin oli neki tosi pigmenttisiä:'D En oo vissiin uskaltanu laittaa sitä tarpeeksi tai sitte nuo mun siveltimet on huonoja koska niillä en ainakaa saanu sitä väriä paljon naamaan. Mutta on hyvä ^^

      Poista
  7. Tätä on kyllä hehkutettu! :) Itse en ole vielä sortunut ostamaan sitä:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä:D Varo vaan, sorrut pian itekki ;)

      Poista
  8. Mäkin oon ihan hurahtanu contour-paletteihin! :D Mulla on kans se NYX:n ja se on kyl tosi hyvä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee;D Nyx on näköjään kans aika suosittu :) Sitä pitää kyllä seuraavaksi testata!

      Poista
  9. Oi, täytyykin käydä kurkkaamassa Wishista tuota palettia vaikkei se aito olisikaan, mutta ainakin tämän postauksen perusteella hyvältä vaikuttaa! :) Ja ehkä parempi ensin juuri edetäkin pikkuhiljaa varjostuksien kanssa, on nimittäin järkyn näköistä kun jotkut vetävät kunnon ruskeat raidat naamaan sen kummemmin niitä häivyttämättä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa käyä kattomassa jos vielä löytyy:) Totta kyllä että pikkuhiljaa parempi, ettei näytä ihan kauheelta :D

      Poista
  10. Mua vähän pelottaa millon mä sorrun ostamaan ton... :-D Hahah, tota hehkutetaan niin paljon, että tekis mieli itekkin kokeilla!


    http://plan-cee.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muaki pelotti että tuun varmasti jossain vaiheessa ostamaan tän:'D Nyt ku tuli tilaisuus ni oli pakko!! Mutta en kadu ;)

      Poista