keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Vaatteet vaihtoon bloggaajien kesken

Suunniteltiin jo aikaa sitten muiden bloggaajien kanssa, että järkättäis joku kerta semmonen vaatteidenvaihtopäivä. Nyt viime sunnuntaiksi saatiin vihdoin sovittua sopiva päivä joka passas suurimmalle osalle. "Miitti" pidettiin Annan luona hänen toiveestaan, ja hän oliki tehny meille ihanan brunssin johon kuului kaikenlaisia herkkuja! Annan uusi asuntokin oli niin upeasti sisustettu että leuka meinas loksahtaa lattiaan ku astuin sisälle. Just mun tyylinen sisustus; modernia, mustaa ja valkoista.
Kun kaikki oli saapuneet paikalle niin tietenkin ekana käytiin herkkujen kimppuun;) Samalla pidettiin taas pikku esittelykierros, koska joukossa oli uusi kasvo, Marjo. Tosin minä tapasin Marjon jo syksyllä blogilounaalla, mutta silloin ei keretty ku vaihtaa pari sanaa. Kierroksen jälkeen käytiin itse asiaan, eli vaatteiden vaihtoon. Ideana oli siis tuoda omia vaatteita/koruja/juttuja joista halus eroon ja niitä joko vaihdettiin keskenään toisen juttuihin tai maksettiin toiselle vähän jotain. Ite vein vaan muutaman asusteen joita jo olin heittämässä roskiin, mutta päätin ottaa ne mukaan jos jollekkin ilmaiseksi kelpais. Kyllä siitä tais pari juttua hävitä. Ite löysin Elisalta ihanan keväisen collegepuseron ja Mialta lähes täyden pullon superhyvän tuoksuista VS:sän bodymistiä!











© Laura
© Laura
Mukana olivat EmiliaTaniaAnniMiaMarjoVilmaElisaEnniAnnaLaura ja
 
Mette(ehti livistää ennen kuvanottoa ;D)


Kiitos vielä kaikki naiset ihanasta sunnuntaipäivästä! Ja erityiskiitos Annalle kun päästit meidät kaikki teille ja värkkäsit meille superhyvät tarjoilut!! ♥♥

17 kommenttia:

  1. Olipas Nina tooosi kiva postaus! <3 Oot kyllä ottanut niin älyttömän ihania ja kauniita kuvia! Sulle kyllä sopii tuo paita hyvin. ;) Sai hyvän kodin sun luota! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Elisa! :) <3 Ja kiitos sulle ku myit ton mulle, se on niin ihana! ;)

      Poista
  2. Ohops mulla on menny ihan ohi, että tämmönen ois ollu! Just viikko sit siivosin kaapit ja laitoin kaiken ylimääräsen myyntiin blogiin :'D Superjoulusiivous vähän myöhässä, hih ;) Mutta ompa kyllä söpö tuo sun paitalöydös, näyttää ihan sun tyyliseltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voiei ku et hoksannu! :D Toi on kyllä kiva, ja niin ihanan keväinen! :>

      Poista
  3. Oi kuinka ihana postaus, tosi kivasti oot kirjoittanut. <3 vitsi vie et toi Annan koti on tosi kaunis ja noi herkutt.... nam. :P Ihana tuo collegepaita, sopii sulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiiitos<3 No älä! Tuli ihan hirvee asuntokateus! :D Täydellinen sisustus mun makuun. Ja paita on kyllä ihana, tykkään hirmusti ^^

      Poista
  4. Ihana postaus muru<33!! Oli kyllä niiiin huippua!! <3 Lisää kaikkia kivoja tapahtumia pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli tosi kivaa<3 Todellaki lisää näitä. Vois järkätä vaikka ihan jonku pelkän brunssin joskus jonkun luona et kaikki tois syötävää ^^ Vois vaan höpötellä ja syyä!

      Poista
  5. Tää kuulostaa niin kivalta päivältä! Ihan huippu idea laittaa vaatteet kiertoon :) Ja oih tuo bodymist ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kieltämättä kiva päivä pitkään aikaan :) Ja bodymist tuoksuu niin namille! Ja sain halvalla ;)

      Poista
  6. Mukava kun oulun alueen bloggaajia kokoontuu enemmänkin :) Mekin sisustusbloggaaja porukalla yritetään kokoontua kuukauden tai kahden kuukauden välein :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä kiva että ollaan alettu aktiiviseksi:)

      Poista
  7. Pakko lisätä vielä tuohon ekaan tekstiin, että ideahan oli siis minun tää "lumput vaihtoon" iltamat jo silloin alkusyksystä ja sitte Reetta ehdotti sitä myöhemmin myös :P Minusta se oli sit reilua pitää meillä ne ku minun idea alunperin :) hih! Mutta hyvän postauksen sait tehtyä :) pitäis itelläki alkaa väsäileen tätä pikkuhiljaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu minä muistan että sinun ehdotus se oliki ^^ Laitoin vaan ihan yleisesti että myöhemmin alettiin suunnittelemaan sitä päivää :) Ja minustaki oli reilua että sinun luona pidettiin ku sinun idea se koko juttu olikin. Ja oli kyllä kiva käyä siellä teidän superihanassa asunnossa<3

      Poista
  8. Oi kun kiva idea ja mitä ihania herkkuja teillä on siellä ollut. Nam! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kieltämättä oli kiva idea ja herkut oli nameja!!

      Poista
  9. Oli kyllä ihana päivä teidän kanssa :) Onneksi itsekin ennätin mukaan! Kumma kuinka iloiseksi siitä aina tuleekin, kun näkee teitä tyttösiä :D Pus <3

    VastaaPoista