keskiviikko 13. elokuuta 2014

Uudet hiukset ja häähumua!

Moiiii!
Kyllästyin viime viikolla kattelemaan itseeni peilistä, sillä näky oli jotain ihan järkyttävää. Monen sentin juurikasvu ja 10 senttiä kuivaa hamppua latvasta, hyi! Päätin että nyt on pakko tehdä asialle jotain ja läksin kampaajalle. Olin jo jonkuaikaa miettiny samanlaista leikkausta ku viime kesänä, mutta halusin ihan vähä radikaalimman muutoksen. Oon kyllä tosi tyytyväinen näihin uusiin hiuksiin, varsinkin ku sain vielä värjättyä nämä. Pitkästä aikaa hiukset näyttää terveiltä ja omasta mielestä ainakin näytän jopa vähän vanhemmalta ku ennen :D Harmittaa toki että olin suunnitellu kasvattavani pitkät hiukset, mutta näköjään mun tukka aina kasvaa vaan siihen tiettyyn pituuteen asti kunnes se alkaa kuolla kokonaan.
 Mutta, mitäs te tykkäätte mun uudesta lookista? :)


Lauantaina oltiin muuten Maken serkun häissä Kemissä. Yritin jo viikkoja aiemmin ettiä itelleni jotain kivaa juhlallista mekkoa, mutten oikeesti mistään löytänyt mulle mieleistä. Häitä edeltävänä iltana meinasin jo olla vähän paniikissa että mitä laitan päälle, mutta kaapista onneksi löyty jonkunlainen asu. Ajattelin heti että laitan tuon mustan sifonkihameen ja teen asun sen ympärille, ja jotenkin ite ainakin tykkäsin tästä vaikkei ollutkaan mikään hirveen juhlava asu. Nudet korkokengät onneksi teki lookista vähän juhlavamman, vaikkakin ne tappokorot juhlien ajaksi jo vaihdoin sandaaleihin. 
Mutta häät oli tosi kivat<3 Syötiin, juotiin, naurettiin, ihasteltiin hääparia ja tanssittiin. Kotosalla oltiin yhdentoista aikaan yöllä ja saatiin kuningasidea lähtee vielä baariin "jatkoille" :D




Syy, miksi musta ei oo taaskaan vähään aikaan kuulunut on se, että oon ollu töissä ja koulussa. En muista ees oonko täällä sanonut sitä että mä pääsin sinne visualistikoulutukseen?! Mutta siis joo, siellä on tää alkuviikko mennyt ja nyt jo tuntuu että en tiiä onko se mun juttu. Muutenkin moni asia stressaa mua ja voin tuntea ku pienenpieni syysmasennus alkaa hiipiä mun aivojen sisälle. Voisin oikeestaan tehdä vähän jonku syvällisemmän postauksen seuraavaksi että pääsee ihan kunnolla angstaamaan :'D 

4 kommenttia:

  1. vautsi noi on kyllä tosi upeet noi sun hiukset! :o sopii sulle ku nenä päähän :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta! ^^ Kiva että näyttää hyvältä muittenki mielestä!

      Poista