perjantai 24. huhtikuuta 2015

Kirppisharakat vauhdissa

Helou, ja kivaa perjantaita kaikki! Tällä kertaa ois esittelyssä viime viikonloput kirppislöytöjä. Oltiin siis Jennan kanssa sovittu lauantaipäiväksi, että lähdetään kiertämään muutama Oulun kirpputori läpi. Käytiin ensin Ruskossa sijaitseva melko uus 1kirppari jonka jälkeen kurvattiin Paljekirppikselle ja sieltä vielä Järkikirppikselle. Molemmat teki ihan älyttömän hyviä löytöjä! Ite en tällä kertaa ihan hirveesti vaatteita löytänyt, mutta Jenna löysi varmaan munkin edestä :D Minä kuitenki löysin kuin sattuman kaupalta ekasta paikasta ihania koristetyynyjä meijän parvekeprojektiin ;) Paras ostos tais olla kuitenki Niken free lenkkarit, jotka nähdessäni meinasin vähän seota. Oon nimittäin haaveillu nuista kengistä jo pari vuotta, mutten oo raaskinut ostaa. Nyt ei jäänyt siitä kiinni koska neljän euron hintalappu sai mut melkein kiljumaan. Vähän likaiset ne kyllä oli mutta ihmesienellä sain ihmeitä aikaan ja kengät näyttää todella hyvältä! En malta odottaa että pääsen kuvaamaan jonkun kivan asun nuiden kanssa..
Ja taas innostuin kirjottamaan romaanin, vaikkei mun pitänyt ees kirjottaa tähän mitäään. Pitemmittä puheitta, tässä ois siis ostokset;

Värikäs tyyny 1€ - Mustavalkoiset 2€/kpl 
Niket 4€
"Vyölaukku" lenkille 2,50€
Musta kellohame 2€
Farkut, joista tosin tuunailin shortsit;) 1€
Kaulakoru 1€
Pikkulaukku 2,50€
Treenipaita 2€
Takaa pidempi hame 0,50€
Zaran raitapaita 4€
Huomenna sitten vielä pitäis käyä tsekkaan Ouluhallilla järjestettävä suurkirpputori... Ois kyllä saanu shoppailu vähäksi aikaa riittää, mutta kerta liputkin on ostettu ni käydään kattomassa. Voihan se olla, ettei sieltä ees mitään tartu mukaan ;)

Ihanaa viikonloppua, nauttikaa 

15 kommenttia:

  1. ei vitsi sä löydät aina kirppareilta kaikkee superihanaa!! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näköjään;D Oon tämmönen kirppisharakka niinkun otsikko kertoo!

      Poista
  2. Niin kivoja löytöjä taas kerran! :) Valkoinen pikkulaukku on aivan ihana, mulla on itse asiassa ostoslistalla juurikin tollanen laukku :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Ite kans yrittäny kesäksi just hamstrata tommosia pikkulaukkuja:) Ainoo huono puoli vaan, että niihin ei mahu kamera niin voi jäädä sitte kuvaaminen vähemmälle :D

      Poista
  3. Olet tehnyt kivoja löytöjä :)

    VastaaPoista
  4. Vähänkö hyviä löytöjä taas!! :) ja tuohon hintaan! :o Musta tuntuu että täällä tampereella on ihan kauhean kallista kirppareilla, melkein sais kaupasta uutta samaan hintaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa;D No kyllä tääläkin välillä näkee kirppiksillä ryöstöhintoja! :D Ihmiset on joskus aika röyhkeitä

      Poista
  5. Nuo sun kaikki ostokset oli kyllä nii huippuja. Varsinkin toi pikkulaukku, niken kengät ja hame. Ihaniaaa ♥ Pitää joskus ottaa uusiksi tuollanen kierros. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jep, oon käyttäyny nyt joka päivä tuota pikkulaukkua ku se on niin kiva ;) Otetaan todellaki uusiks! Oli ihan huippua saaha joku kaveriksi kierteleen♥♥

      Poista
  6. Eikä mitä löytöjä taas! Sie taiat olla kans semmonen kirppishaukka ;) tuo pikkulaukku ja kengät <33

    VastaaPoista