maanantai 27. huhtikuuta 2015

"Elämä on varjoa ja valoa, joskus se kyyneliin tiristää"

Heippa!
Tällä kertaa tulin kirjottelemaan ihan vaan kuulumisia, koska tuntuu etten oo vähään aikaan tämmöstä postausta rustaillu. Tällä hetkellä kuuluu ihan hyvää, aamu alkoi kuntosalilla, jonka jälkeen oon mm. siivonnu koko kämpän, tehnyt bataattisosekeittoa(nam!) ja suunnitellu tulevia blogijuttuja. Viime viikko taas oli kyllä ihan surkimus ja suurimman osan ajasta masistelin kotona. Välillä on tuntunu, että voisin kuolla tähän tylsyyteen. Nää päivät ja viikot menee ihan vuoristorataa ja joinain päivinä oon pirtee ku peipponen ja seuraavana päivänä tekis mieli jäädä sänkyyn itkemään täkin alle koko päiväksi. Työhakemuksia oon taas rustaillut ja lähetellyt ties minne suuntaan, enkä oo saanut mistään mitään informaatiota. Tällä hetkellä vaan suurimpana toiveena ois se, että saisin töitä ees kesäksi..
Viikonloppu suju kuitenki aivan huipusti, jonka takia luultavasti tämäki päivä on alkanu ihmellisen hyvin:) Ollaan vietetty Maken kanssa laatuaikaa ihan kahdestaan. Ollaan herkuteltu pitsalla, kateltu leffoja, käyty kirppiksillä, ajeltu Nallikarissa, käyty kuvailemassa, maalailtu, siivottu auto ja ihan vaan oltu kaksin. Jospa tää viikko nyt taas olis täynnä iloa ja tekemistä. 
Perjantaina juhlitaankin sitten jo vappua! Tosin, mulla ei oo vielä mitään hajua mitä vappuna tapahtuu. Toisaalta ei tekis oikeen mieli edes juhlia, mutta toisaalta voishan sitä nauttia pari lasia kuohuvaa, grillailla partsilla ja käydä torilla kattelemassa elämää! Saas nähdä. Onko teillä vapuksi jotain suunnitelmia? 




Nämä kuvat on viime viikon tiistailta, kun käytiin ihan extempore kuvailemassa päivän asu. En jaksanut vaivautua pahemmin meikkaamaan silmiä, joten siksi arskat möllöttää päässä joka kuvassa :D 

21 kommenttia:

  1. Tosi upeita kuvia ja nätti asu! :)

    t. Linnea
    http://linnealisa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Vappu on itellä kanssa vielä auki mutta jotain pientä kivaahan se täytys keksiä :) Ihania kuvia, mun oma suosikki on tuo alin <3 Pakko oli mainita ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin, kaippa se vähän täytyy sitäki juhlistaa? ;D Kiitos! Alin kuva on munki lemppari:)

      Poista
  3. Kiva kun kerrot myös kuulumisiaki, mä itse tykkään ihmisistä jotka kertoo avoimesti ja rehellisesti elämästään :) Toivon, että saat töitä ja asiat menee parempaan suuntaan <3 Tosi kiva kuvauspaikka muuten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Mitäpä sitä elämäänsä salailemaan. Musta on kiva kun saa avautua tänne ja usein saa piristystä vielä tsemppaavista kommenteista :') Toivon itekki että tää tästä helpottais pikkuhiljaa.. Ja kuvauspaikka oli kyllä aika kiva, vaikka karu olikin :D Kiitti!<3

      Poista
  4. Ihana kuulla sinulta kuulumisia vaikka sun viime viikkonen ei ollutkaan ihan parhaasta päästä. Eiköhä lähetä tällä viikolla kuvailemaan niin saat piristystä tähän viikkoon. :) Tosi kivoja kuvia. ♥ ps. ja erilainen kampaus, ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähetään todellakiiii! :> Ja kiitos Jenna<3 Piti välillä kokeilla jotain erilaista kampausta ;D

      Poista
  5. Ihana nähä asukuvia sulta. <3 Tuttu paikka haha! ;) Arskat on kyllä niin hyvä pelastus jos ei jaksa meikata hirveesti kuviin. :'D Toivotaan että onnistais noissa työasioissa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi :> Joo varmasti on tuttu paikka ;D hehee! Ja todellaki pelasti ku ei jaksanu meikata :DD Toivotaan<3

      Poista
  6. Kyllä se jossain vaiheessa tärppää työnhaun suhteen, vaikka valitettavasti taitaa olla tällä hetkellä aika kiven alla noi työt mitä itekki päivittäin kattelee molin sivuja. Se valkeahan aukastaan ens vuonna ja sinnehän tulee paljon uusiaki liikkeitä, joten sinne pitää itekki laittaa hakemuksia menemään. Se on muuten turhauttavaa, että kun laitat hakemuksia moneen paikkaan ja sitten ei mistään kuulu yhtään mitään. :/
    Mulla on vapun suunnitelmat jo valmiina, juhlia ei kovinkaan jaksa, mut vapppuaattona paisteleen munkkeja äidin luo ja vappupäivänä vappumarkkinoille siskon kanssa. Tosin neki taitaa olla enemmän lapsille suunnattu, mut metrilakuja pakko saada. :)

    -M-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toivotaan toivotaan! Niinhän nuo meinaa vähän olla kiven alla :/ Täällä kovasti jo ootellaan sitä Valkeaa, että pääsee hakemuksia laittamaan:) Ja mun mielestä ne vois ees laittaa ettei sua oo valittu, ettei turhaan oottele ja jännitä pääseekö töihin :S Oi, sun vappusuunnitelmat kuulostaa kivalta! Itekkin vois käyä katteleen vappumarkkinat jos vaan ei vettä tuu taivaan täydeltä :)

      Poista
  7. hei onpa ihania kuvia <3 itsellänikin tunteet on heittänyt viime aikoina sellaista vuoristorataa, ja välillä päivät ovat kyllä todella pitkästyttäviä kun ei ole töitä ja on yksin kotona.. hassua miten en ole aiemmin tullut kunnolla blogiisi vierailemaan, kun kuitenkin muiden blogeissa siutkin on joskus mainittu! :D jäänkin heti seurailemaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:> Joo sama homma täällä kyllä :/ Kyllähän sitä tekemistä keksii aina välillä, mutta välillä taas tuntuu että joutuu väkisin keksimään jotain :D Kiva kun jäät seurailemaan<3

      Poista
  8. Ihana asu ja nättejä kuvia! :-) ♥

    VastaaPoista
  9. Tälläsiä postauksia elämästä on niin kiva lukea! Iloista vappua sulle ja tsemppiä työnhakuun!! :) <3

    Picture Me

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiva että tämmönenki kiinnostaa ihmisiä :') Kiitos paljon<3 Ja hyvää vappua sullekin :)

      Poista
  10. Tsemppiä työnhakuun! Tiedän tunteen. Yritä pysyä positiivisena, vaikka tiedän että se voi olla vaikeata. Kaikki menee vielä hyvin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Yritän kyllä! Onneksi elämässä on kuitenki muitakin ilon aiheita, niin ei ihan tarvi synkistellä:') Ja itseasiassa sainkin eilen kutsun työhaastatteluun tiistaiksi! Jännittää ihan hirveästi kun ei vähään aikaan taas oo haastattelussa ollukkaan :)

      Poista
  11. Kivan rento asu ja niin onnistuneita kuvia :) Sulla on kyllä hyvä kamera!

    VastaaPoista