perjantai 27. joulukuuta 2013

Meidän joulu

Yhyy, nyt se joulu on jo ohi :( Taas joutuu vuoden oottamaan että saa jouluruokia, vaikkakin eilen kun kolmatta päivää syötiin kinkkua niin tuntu että eiköhän tää vähäksi aikaa riitä :D
Jouluaatto alko siis sillä että olin töissä kaheksasta kahteentoista. Porukkaa oli kyllä tosi vähän liikkeellä, enkä kyllä ihmettele. Neljä tuntia meni kuitenki yllättävän nopeeta ja päästiinki hakemaan Peppi kotoa ja suunnattiin Maken kans molemmat omiin koteihin. Oli ihana saada riisipuuroa ku oli ihan karmiva nälkä ku en edes aamupalaa ehtiny syyä. Pelailtiin piirrä&arvaa, syötiin jouluateria, löllöiltiin sohvalla kattoen telkkaria ja mussutettiin suklaata. Make tuli illalla meille ja käytiin kahestaan hautuumaalla samalla ku vietiin Peppi yöksi kotiin. Voi että siellä oli niin kaunista ku kynttilöitä oli joka paikassa 
Ilta meni lisää herkutellessa ja yöhön asti vielä pelejä pelaillessa Nooran kanssa. 
Lahjoja me ei tänävuonna osteltu ollenkaan, koska ite sanoin etten vaan oikeesti tarvii mitään. Mulle oli tärkeintä että sain olla perheen kanssa joulun ja syyä mahan täyteen kinkkua ja lanttulaatikkoa^^
Olin kuitenki ihan yllättyny että Noora oli Äitin kanssa tehny meille ite semmosen hauskan jutun(mikä vilahtaa tuolla kuvissakin..). Mutta siitä  juttua myöhemmin  ;) Itse tehdyt lahjat on kyllä niitä  parhaimpia


Joulupäivänä mentiin sitten puolestaan Maken vanhempien luokse jossa saatiin taas jouluateria :D Kateltiin telkkaria, juotiin viiniä ja löhöiltiin. Nyt on kyllä tullu näinä neljänä päivänä syötyä koko vuoden edestä. 
Innolla ootan jo vuoden vaihtumista ja sitä, että pääsee vihdoin salille sulattelemaan joulukinkkuja ;) Siihen asti lupasin itelleni että saan vielä herkutella :D Onhan meillä kuitenki kaappi täynnä joulusuklaita!

1 kommentti: