Näytetään tekstit, joissa on tunniste vappu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vappu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 2. toukokuuta 2017

VAPPUHULINAA

Vappuki ois sitten taputeltu ja vappuherkuista nautittu. Meidän vappu meni melko rauhallisissa merkeissä. Ei oltu sunnuntaina missään juhlimassa, itseasiassa olin kuuteen asti töissäkin ja sen jälkeen aivan poikki joten mentiin vaan aikasin nukkumaan ku muut oli juhlimassa vappua. Eilen sitten kävästiinki vapputorilla kattelemassa meininkiä ja olihan siellä vaikka ja mitä kivaa. Ainoastaan tuuli oli niin hirvee että oli tosi kylmä ja meinas tukka lähteä lentoon joten ei viihdytty siellä kovin kauaa. Halusin järkätä jotain pientä kivaa kuitenki vapuksi joten järkättiin pikku herkkunyyttärit Maken, mun siskon ja meidän yhteisen ystävän kanssa. Ite olin leiponu sellasen suklaisen naked caken missä oli välissä mansikkarahkatäyte ja päällä suklaamoussea ja tuoreita marjoja. Lisäksi tarjolla oli sipsejä, suolasia tuulihattuja, simaa ja mansikkalimevettä. Kaikki herkut oli kyllä niin nam että oltiin ihan ähkyissä. Maattiin  vaan meidän parvekkeella monta tuntia sulattaen herkkuja. 





kakku






Musta on kyllä ihana järkätä aina kaikkia brunsseja ja nyyttäreitä sunmuita. Tykkään vaan niin paljo ku saa koristella ja laittaa kaiken kivasti. Niin ja saa tietenki myös hienoja kuvia;) 

Mutta jätetäämpä nyt vappuhulinat sikseen ja palataan takas arkeen. Kohta olis iltavuoroon lähtö. Palaillaan!






maanantai 5. toukokuuta 2014

Vappukuvia









Ruokaa, juomaa, musiikkia, serpentiiniä, valotikkuja, ilmapalloja, ystäviä, tanssimista, uusia tuttavuuksia, yöllisiä seikkailuja, krapula
Niistä suurinpiirtein se vappu koostui :D Oli tosi kivaa kyllä täytyy sanoa! Mutta seuraavan aamun olotilan seurauksena päätin etten juo enää ikinä( kuulostaa jotenki liian tutulta..) 

perjantai 3. toukokuuta 2013

Vappuvappuvappu

No hei. Mites se vappu sitte meni? 
Mulla meni iha kivasti :D Monen tunnin vaate- ja hiuskriisin jälkeen sain ku sainki laitettua itteni vappukuntoon ja pääsin korkkaamaan jääkylmän siiderin. No ei menny aikaakaan ku piti sitte lähtee hakemaan äiti ja iskä meille koska niillä ei ollu muuta kyytiä. Noei muutaku loppu siideri jääkaappiin ja hakemaan ne meille :) Istuskeltiinki täällä iltaa ja kuunneltiin musiikkia ja jossain vaiheessa lähettiin käveleen keskustaan ja mentiin pikkuveljen kaverin kämpille istuskelleen. Siellä aika vierähtiki iha kivasti ja kello alko lähenteleen jotain yhtä ku lähettiin Maken kanssa baarin suuntaan. No alunperinkään meijän ei ollu tarkotus mennä ees baariin ja siellä oli semmonen sadan metrin jono vielä siihen aikaan joten suosiolla luovutettiin ja lähettiin vaan kotia! Aamulla oli niin kauhee pääkipu etten voinu silmiä aukasta:--D Mutta onneksi särkylääke on ystävä ja  muuten olo oli ihan jees.. Vappupäivä meni yllättäen kotona löhöillessä ja illalla käytiin vaan ajeleen(mäkkärin autokaistalla hups).
Make räpsi illan aikana musta hirrrveesti kuvia mutta arvatkaas moniko niistä oli tarkka >.< No, onneksi otin teinipeilikuvia niin sainpa ees muutaman kelvollisen otoksen mun naamasta.




Päälle eksy mustat dr.denimit joita hehkutinki jo edellisessä postauksessa. Tallinnasta ostettu lippupaita pääsi ekaa kertaa päälle ja sinne alle laitoin hooämmän perus neonkeltasen topin. Antopa ees vähän väriä tohon asuun ja mä kyllä tykästyin ihan hulluna nyt tohon lipputoppiin! Kesä tule jo!^^
ps. huomasiko kukkaan että vaihoin ton vanhan bannerin takas. Se entinen oli vähä liian talvinen ku siinä oli pipareita ja joulupalloja? :D Pitää joku päivä vielä koittaa väsätä joku uus kiva.

tiistai 30. huhtikuuta 2013

Drdenim rakkautta

Helou! Sois sitten tiistai ja vappuaatto. Tänään ollaan jo käyty salilla treenaamassa kädet ja vatsat ja aamusaunassaki tuli käytyä. Illemmalla ois luvassa ehkä vähä jotain juhlimista ;D Pitkästä aikaa!
Joo mutta asiaan. Eli huusin huutonetistä yks päivä uudet dr. denimit itelle! Mustat, matalavyötäröiset ja just mun kokoa! Enkä maksanu niistä ku kakskymppiä. Oon ettiny jo kauemmin mustia matalavyötäröisiä mutta  en oo ainakaan kaupasta löytäny joten kävi kyllä hyvä tuuri että löysin nyt käytettynä ne. Ne on kyllä täydelliset, lukuunottamatta sitä että ne on vähä haalistunu mutta mua se ei oikeestaan haittaa. Nyt ku saisin vielä nuo samat viininpunasena niin olisin onnellisin ihminen ikinä :--D


Sitten yks toinen kiva juttu jonka bongailin töissäollessani ale-rekistä! Nimittäin valkonen kiva peplum t-paita joka makso vaan 5€(miinus vielä henkka-ale) joten hintaa ei tosiaankaa jääny paljoo!



Eilen löyettiin myös kaupasta tuoreita mansikoita! Tosin ne oli espanjalaisia, mutta silti tosi hyviä. Keksittiinki että sulatetaan vähän suklaata ja dippaillaan mansikoita ;) Omnom voitte uskoa mitä herkkua oli ja mää ahmin nuo sekunnissa!



Nojoo enempää en nyt jaksa pölistä ku pitää lähtee syömään äitin munkkeja(omg kuulosti jotenki ällöltä) :D Tai siis äitin TEKEMIÄ munkkeja. Illan suunnitelmat on muuten ihan auki mutta ajattelin mennä sillain go with the flow tyylillä eli saa nähä mihin sitä eksyy ja mistä ittensä löytää, hoho :--D
Enivei, viettäkäähän oikein ihana ja hauska vappu!


tiistai 1. toukokuuta 2012

klara vappen

Aloha ja hyvää vappua kaikille! On ollu niin kiireinen viikonloppu ja eilinen päivä että nyt on ihana rauhottua vaan kotona. Mulla on varmaa miljoona kuvaa ja hirveesti kerrottavaa joten tästä tulee nyt hurrrjan pitkä juttu! Alotetaampa torstaista. Aamusta lähin käymään keskustassa ettimässä bikineitä, ja löysin siis kaikkea muuta pientä mutta en niitä bikineitä sitte. Eli etsintä jatkuu! Torstai oli myös viimenen ilta  joka vietettiin nyt sitten entisessä asunnossa ja laitoin illalla suklaakasvonaamion, kävin viimesen kerran saunassa, join muutaman siiderin ja kattelin illan telkkaria :) 


Sormus 2,50€ / Gina Tricot

Paljettipanta 1€ / Seppälä

Kakkanaama :D 

Perjantai oliki sitte muuttopäivä! Aamulla käytiin keskustassa ku Make kävi leikkaan hiukset ja polvilääkärissä. Sitte haettiin muuttoapu eli Allu kyytiin ja alettiin roudaan tavaraa! Oltiin muutettu kokonaan joskus viien-kuuen aikaan ja käytiin Riccionessa pitsalla rankan päivän päätteeksi! Nukuttiin eka yö "uudessa kodissa" ja nukahin melkeen samantien ku lössähin sänkyyn ja nukuin ku tukki! Lauantaina aamulla keitettiiin kaffet ja paisteltiin karjalanpiirakoita ja saatiin olla ihan koko talossa kahestaan ku muut oli mökillä.
Käytiin siivoomassa asunto ja palautettiin avaimet. Mentiin Patelaan ja istuttiin siellä iltaa ja pidettiin kuvaussessio ku meillä oli kameranjalusta lainassa. Noora otti kuvia ja minä toimin mallina :) Illalla ja kävästiin Housessa jossa joku hullu akka sai hepulin ja löi Make ja äitiä turpaan :D harmi ku missasin tämän tapahtuman koska olin tilaamassa fisuja. Onneksi se akka lensi kuitenki ulos sieltä ja ei kuitenkaa tehty mitään rikosilmotusta vaikka ois varmaa pitäny ku Makellaki nenä aika pahan näkönen. 


















Sunnuntai oli perus lagituspäivä ja  järjesteltiin tavaroita silleen että tää paikka ois ees jotenki asuttava.. Nyt alkaa jo näyttään ihan kivalta vaikka meillä onki aika paljo tavaraa purkamatta. Mutta en kyllä edes aiota purkaa niitä koska kuitenki kohta taas muutetaan kunhan löyetään se asunto. Täällä on tosi mukava asua ja meillä on ihan omaa rauhaa eikä toiselta puolelta kuulu ees äänet tänne. Peppiki on iha onnessaan ku saa tallustella vapaana välillä isossa talossa ja on paljo rapsuttajia. 
Maanantaina suunnitelmat oli vielä ihan auki eikä oikeen tiietty mihinpäin me suunnattais. Ihana ku sai rauhassa laittautua koko aamun eikä ollu mihinkään kiire. Jaksoin jopa pitkästäaikaa laittaa pidennykset. Lähettiin kauppaan ostaan vähä vappujuotavia ja mentiin meille istuskelemaan ja kuuntelemaan musiikkia. Allu rakas veljeni oli juuri samana aamuna sopivasti saanu ajokortin ja lupas olla meille sitte kuskina. Lähettiin puoli kymmenen aikaan keskustaan ajeleen ja auto oliki täynnä porukkaa ja hengailtiin vaan torinrannassa autossa koska ulkona sato vettä. Meillä oli tarkotus mennä Dioneen mutta kymmenen aikaan sinne oli joku sadan metrin jono joten ei huvittanu mennä sateeseen jonottaan. Pari kaveria tuli meijän kans keskustaan ja käveltiin sitte Kantikseen jossa vietettiinki koko ilta tanssien ja jutellen.






ristejä ristejä :D
Tänään ollaan sitte ajeltu kaupungissa ja käyty pehmiksillä. Meinattiin jäätyä koska ulkona oli hirvee tuuli ja en ees pystyny syömään sitä jätskiä loppuun ja oli pakko käyä ostaan kuuma makkara vielä ku oli niin kylmä :D Äsken syötiin nakkeja ja salaattia ja juotiin simaa. Huomenna ois sitte taas paluu arkeen ja oon koko päivän yksin täällä ku muut on töissä/koulussa :) Saas nähä mitä tekemistä keksin. Tälle illalle ois luvassa vielä muutamat ohjelmat ja elokuva That thing you do, joka on aivan ihana leffa ja katottiin sitä aina ennen Nooran kans ja se oli meijän lemppari :) kannattaa kattoa!
Noniin, siinä se tais sitte olla, mun silmiä polttelee ku oon kattonu tätä ruutua monta tuntia :--D 
Hauskaa vappua vielä kaikille!