Näytetään tekstit, joissa on tunniste raha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste raha. Näytä kaikki tekstit

torstai 7. tammikuuta 2016

SÄÄSTÖVINKKEJÄ

Ajattelin kerranki rustailla tänne vähän tämmöstä erilaista postausta ku yleensä. Tulipa vaan yks päivä mieleen että oon ollu jo päälle vuoden työttömänä, ja silti oon rahallisesti pärjänny ihan hyvin ja säästöönki on kertyny hiukan rahaa. Kirjottelin ylös vähän vinkkejä miten saa säästettyä rahaa ja elettyä taloudellisesti. 
Itehän saan siis liitolta päivärahaa, joka ei todellakaan oo kovin paljon. Mitään summia en nyt ala kertomaan, mutta sanotaanko että kuukauden elämiseen rahat riittää juuri ja juuri. Meillähän on kuitenki se tilanne että Make käy töissä, joten se vähä helpottaa elämää meijän taloudessa. Jos siis siellä on esimerkiksi opiskelijoita tai työttömiä tai muuten vaan säästämisestä innostuneita niin lukaskaapa meikäläisen vinkit :)


Säästöön
Laita heti kuun alussa rahaa säästöön pahan päivän varalle. Ite oon todennu tän tosi hyväksi tavaksi saada raha riittämään ihan sinne viimesille päiville asti. Oon siirtäny esim. ihan vaan 20-30€ säästötilille ja sitten ku normitililtä alkaa olla rahat loppu niin tuolla summallakin saa jo aika moneksi päiväksi ruokaa. 

Ostoslista
Ennen ruokakauppaan menemistä käy kaapit läpi ja tarkista mitä pitää ostaa. Tee ostoslista ja osta vain ne mitä listalla on! Näin välttää turhia ostoksia ja saa kaiken tarpeellisen kerralla eikä tarvi käydä kaupassa joka päivä. Me käydään ruokakaupassa ehkä kerran viikossa, niin ostetaan kerralla aina sen verran ruokaa ettei tarvi käyä lähikaupasta ostamassa niitä pikkuostoksia.


Tarjoukset
Seuraile kauppojen tarjouksia ja osta halvemmalla. Älä missään nimessä laita oveen lappua "ei mainoksia" koska missaat parhaimmat tarjouslehtiset. Ite oon aina innoissani ku postiluukusta tipahtaa mainoksia ja monesti bongaan jostain kaupasta tosi hyviä tarjouksia jotka hyödynnän. 
Myös erilaisten kampanjoiden aikaan kannattaa suunnata kauppaan, sillä monesti niistä saa puolet halvemmalla mitä normaalisti. Mammuttimarkkinat, euron päivät, hullutpäivät, shokkipäivät ja mitä näitä nyt on..

Ruokien suunnittelu
Tee jonkilainen ruokalista vaikka viikoksi eteenpäin, niin voi ostaa kaupasta aina just ne ainekset mitä tarvii. Me tehään monesti listaa mitä aiotaan syödä tulevina päivinä ja mietitään montako päivää mikäki ruoka kestää. Ei tuu turhaan käyntiä kaupassa ku kaapista löytyy just ne ainekset mitä ruokiin tarvii.


Leipomot
Tajusin kesällä että leipää ei todellakaan kannata ostaa kaupasta. Kävin Fazerin leipomossa ja huomasin että leipä oli siellä yli puolet halvempaa mitä kaupassa. Kävin kesällä noin kuukauden välein ostamassa kassillisen leipää pakkaseen ja yleensä se täysi muovikassillinen kustansi 6-8€. Nyt en oo vähäänaikaan leipomossa käyty ja aina kaupassa leipähyllyllä mua kirpasee ne hinnat.

Kilohinnat
Tämäki nyt pätee oikeestaan vaan ruuan ostamiseen, mutta siis kannattaa kattoa kaupoissa kilohintoja. Varsinki hedelmä- ja vihannesosastolla kilohinnoissa voi olla tosi paljo eroja. Ite katon kilohinnat aina myös juustoissa ja jugurteissa ja ostan yleensä kilohinnaltaan halvinta vaihtoehtoa. 


Kirpputorit
Vaatteiden ostossa kannattaa suosia kirpputoreja. Mulla nykyään enää tulee hirveesti vaatekaupoista ostettua vaatteita koska kirpputorilta löytyy oikeesti tosi hyvää kamaa! Parhaimmillaan vaate jossa on vielä hintalappu paikallaan löytyy vitosella ku kaupassa uutena se maksaa 30€. Ette uskokkaan kuinka iloseksi ite tuun kirppareita kierrellessä. Se on vaa niin kiva tunne ku löytää muovikassillisen tavaraa pikkurahalla. 
Huonekaluja ja sisustusjuttuja kannattaa katella netistä esimerkiksi Tori.fi sivulta tai Facebookin kirppispalstoilta. Niistäkin oon tehny välillä hyviä löytöjä. 

"Halpismerkit"
Ruokakaupoissa varsinki kannattaa suosia ns. halpismerkkejä kuten Pirkka, Euroshopper, Rainbow yms. Jotku ihmiset luulee että nuo halvemmat merkit on jotenki huonompia, mutta minäpä kerron että ne on ihan yhtä hyviä ku ne "normaalimerkkiset" jutut :D Joskus merkkien välillä voi olla tosi isojaki hintaeroja. Me käydään paljo Citymarketissa, joten Pirkka on meillä suosittu merkki!


Kierrätys
Siivoa säännöllisin väliajoin kaapit ja myy pois kaikki mitä et käytä. Vie vaikka kirppikselle tai myy Facebookissa. Facebookin oon todennu hyväksi jos tavaraa on vähän. Ite oon aika paljon myyny Facebookin kirppisryhmässä ja hyvin on ainaki vaatteet menny kaupaksi. Tietenki siinä on oma hommansa alkaa ne kuvailemaan ja sopia hakutreffejä, mutta ainaki se on ilmaista. Kirpputoripöyästä joutuu kuitenki maksamaan, joten sinne kannattaa viiä vaan sillon jos tavaraa on reilummin.

Herkkupäivä
Älä herkuttele joka päivä, vaan pidä vaikka kerran viikossa yks herkkupäivä. Karkkiin, limuun, sipseihin yms menee yllättävän paljo rahaa.
Kannattaa myös välttää kahviloissa istuskelua joka päivä, sillä nopiasti niihin kaakaoihin sun muihin herkkuihin uppoaa rahaa. Jos haluat nähä kavereita niin järkätkää kahvittelut jonku kotona niin tulee paljo halvemmaksi. Jos jotaki herkkua tekee mieli niin kannattaa leipoa vaikka ite :)  Kahvilassa ku se juustokakkupala maksaa sen 4-5€, mutta ite ku tekee kakun niin parhaimmillaan koko kakkuun menee saman verran.


Alennuskoodit
Jos tekee mieli tilata netistä jotaki niin kannattaa käyttää hyväksi alennuskoodeja. Mää googlaan aina alennuskoodit, jos oon ostamassa nettikaupasta jotaki. Yks hyvä sivusto on ainaki tämä
Kannattaa myös tsekkailla niitä "diili-sivustoja", koska niissä on monesti ihan jäätävän hyviä tarjouksia. Monesti on jotain ravintolatarjouksia että kaksi yhden annoksen hinnalla tai jotaki kampaamo- kauneuspalveluja hyvällä alennuksella. Groupon, hyvädiili, facediili yms.

Reissuun
Jos mieli tekee reissuun ja rahaa ei oo liikaa niin kannattaa tsekata ekana sivustot josta löytyy paljo äkkilähtöjä. Tallinnan matkan löysin ite Napsu.fi sivulta ja reissu tuli tosi halvaksi ku löydettiin hyvä äkkilähtö. Muita hyviä sivustoja mistä kannattaa kattoa halpoja lentoja ja hotelleja on esim. Momondo ja trivago.

Kirjasto
Miksi ostaa kalliita kirjoja tai lehtiä ku niitä saa kirjastosta? No eihän siellä niitä uusimpia kirjoja heti oo, mutta paljon sieltä löytyy luettavaa kuitenki. Lehtien irtonumerot on kans niin kalliita että kuka niitä ostelee itelleen ku niitä voi käydä kirjastossa lukemassa.


Tee itse
Ulkona syömiseen uppoaa helposti kymmeniä euroja kerralla, joten jos tekee mieli jotaki spesiaalia ni miksei kokkais sitä ite? Ei sitä vuosipäivää tarvi välttämättä viettää aina kalliissa ravintolassa, vaan voitte kokata yhdessä jotain erikoisempaa ruokaa. Yhessä kokkaaminen on parasta!

Säästöpossu
Kannattaa hommata joku pankki/kuppi/astia mihin kerätä kaikki pikkukolikot. Voi vaikka päättää että kaikki alle euron kolikot laittaa sinne. Yllättävän paljon saa kerättyä rahaa nopeasti ku aina muistaa kipata kolikot säästökippoon. Moneen pankkiin pystyy viemään pikkukolikoita ja ne laittaa sen rahan sun tilille.



Toivottavasti joku jaksoi lukea tän postauksen ja sai tästä jotain vinkkejä omaan säästämiseen. 
Oliko tästä postauksesta teille hyötyä vai onko säästäminen jo hallussa? :)