Näytetään tekstit, joissa on tunniste nettikauppa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nettikauppa. Näytä kaikki tekstit

tiistai 27. syyskuuta 2016

PERSOONALLINEN KALENTERI

calendar
Moikkamoi.
Jälleen kerran jouduin mainonnan uhriksi kun törmäsin yhdessä blogissa tällaiseen sivustoon kun Personal planner.com! Sivustolla voit siis suunnitella omannäköisen kalenterin itsellesi ja valita siihen sellasia ominaisuuksia joita itse kalenteriisi haluat. Mää valitsin A5 kokoisen koska aattelin että sitä pienempi ois ollu vähän turha ja tuo on juuri sopiva käsilaukkuunki;) Kansikuvanki olis saanu suunnitella itse tai laittaa jonkun oman kuvan, mutta päädyin kuitenki valmiiseen koska mun mielestä tuo teksti oli jotenki niin kiva ja mun näköinen. 

 Ekalle sivulle sai valita halutessaan "tervehdystekstin" ja omat yhteystiedot mikäli kalenteri hukkuisi. Musta tää on hauska idea siltä varalta jos kalenteri jää johonkin, niin ei tarvi pelätä etteikö se löytäis ikinä takaisin omistajalle. 


 Kalenterin sivut halusin simppeliksi joten valitsin mustavalkoisen teeman niinkun kannessaki. Halusin ehottomasti tohon sivulle myös viikon treenit ja viikon to-do kohdat. Helppo merkata salitreenitki tuohon niin muistaa mitä on tullu tehtyä. Ja to-do lista on ollut myös jo kovassa käytössä, sillä minähän oon kova tyttö suunnittelemaan ja aina joku asia kuitenki unohtuu mitä piti tehä. 

 Mukana tuli myös arkillinen ihania "emojitarroja" joilla voi piristää kalenterin ilmettä. 

 Loppusivuille sai oman maun mukaan valita mitä kaikkea sinne halusi. Vaihtoehtona oli mm tyhjiä sivuja, ruudukkosivua, sudokua, värityskuvia yms. Mää otin muutaman sivun värityskuvia itelle ja loput sitten sudokua(Make tykkää tehä niitä).
Musta tää kalenteri on niin ihana ja hintaa tälle tuli vaan 28€. Toimituskin kuulu hintaan joten siitäkään ei tullut lisäkuluja. 



Jos teillä on siis kalenterin tarvetta ja ette oo vielä löytänyt täydellistä yksilöä niin suosittelen tilaamaan tuolta ! 




maanantai 3. elokuuta 2015

ZENNIOPTICAL



Mainitsin aiemmin yhdessä asupostauksessa tilanneeni uusia silmälaseja yhdestä nettikaupasta. Siellä  tais olla muutama kiinnostunut kuulemaan lisää tästä kyseisestä nettikaupasta, joten tänään siis luvassa vähän rillipostausta :D 
Pikkuveljen innoittamana siis päätin laittaa itelleni kans parit lasit tilaukseen semmosesta nettikaupasta kun ZENNIOPTICAL. Tein itelleni tunnuksen ja latasin sivulle oman kasvokuvan, että laseja pystyi "sovittamaan". Nuo lasit tuolla ei oo todellakaan hinnalla pilattu, sillä ite pulitin näistä molemmista 12,95 dollaria per lasit eli noin 12 euroa. Postikuluja tuli noin kympin verran! Eli siis kokonaisuudessaan mun tilaus maksoi 37€. Tilauksen maksoin Paypalilla, muista maksutavoista en oo yhtään varma mutta tilisiirto ei ilmeisesti ainakaan onnistu. Toimituksessa meni vähän reilu kaksi viikkoa. Tilaamisessa tarvii melko hyvää englanninkielentaitoa, sillä suomeksi siellä ei ohjeita ole. Ite selvisin pienen avustuksen kanssa, sillä meinas mennä sormi suuhun ku eka yksin aloin tilailemaan :D 

Oon jonkunaikaa haaveillu tämmösistä isoista laseista, joten päätin sitte tilata samanlaiset ku veljellä, kun ne näytti niin kivalta. Nämä sangat löytyy täältä. Näihin otin myös heijastukseneston, josta velotettiin erikseen n. 5€! Tykkään ihan hirmuna näistä kyllä, koska nämä ei purista mistään kohti ja musta nämä sopii mun kasvoihin. lasit2

Toise lasit ei ollukkaan sitte niin kivat ku nää ekat. En oo edes oikeen varma miksi tilasin nämä, koska nää on aika samantyyliset mun vanhojen lasien kanssa. Toiset lasit löytyy täältä. Näihin en myöskään ottanut sitä heijastuksenestoa, joka oli myös aika virhe. Itseasiassa en oo kertaakaan vielä pitänyt näitä silleen kunnolla vaan lasit on lähinnä pölyttyny kaapissa. Mutta sitte ku kyllästyn noihin lempparilaseihin niin ompahan jotain mihin vaihtaa ;)
lasit1

Toivottavasti tästä postauksesta oli jotaki hyötyä teille likinäöisille lukioilleni :'D Suosittelen kyllä tilailemaan tuolta lasit, jos haluat päästä edullisesti! Näin työttömänä ollessa ei ois muutenkaan ollut vara laittaa montaasataa euroa uusiin laseihin, niin oon aivan superilonen että kuulin tuosta kyseisestä kaupasta!

keskiviikko 20. elokuuta 2014

H&M Minitilaus

Eksyin muutama viikko sitten henkkamaukan nettisivuille (taas) selailemaan alennusmyyntejä. En kuitenkaan tälläkertaa tilaillut paljoa vaatetta ja osa tulikin myös kokeiltua ja palautettua. Viime viikolla paketin saavuttua tajusin että olis voinu tietenki tilata jotain vähän syksyisempää vaatettakin, mutta ehkä en halunnu kohdata sitä totuutta että kesä on ohi! :D Tajusin myös että en osaa enää shoppailla normivaatteita vaan melkein aina katon netistäki vaan urheiluvaatteita. Mikä mua oikeen vaivaa? Onneksi pian koittaa palkkapäivä, niin pääsee ostelemaan jotain kivaa syksyksi. Nimittäin kaappi pursuaa tällä hetkellä kesätoppeja ja shortseja :(
Pidemmittä puheitta, tässä nämä muutamat ihanuudet mitä tilailin;

Pinkki urheilutoppi 5€

Koralli/pinkki juoksuhuppari 10€ (Tää on täydellinen lenkkeilypaita syksyksi!<3)

Musta kietaisutoppi 6€

Harmaa kietaisutoppi 6€

Tällä kertaa oli kyllä ihan onnistunut tilaus! Tykkään ihan hirmusesti nuista topeista, vaikkakin ne on melkosia tissitoppeja. Oon pitäny tuolla alla kuitenkin bandeautoppia, mutten kuvaushetkellä jaksanut laittaa sitä tuonne alle. Nuo kuvissa näkyvät Nike pro shortsit on myös uudet ja superhuippu löytö huutonetistä! Oon jo melkein vuoden ettinyt nuita kaupoista ja nettikaupoista, mutta ikinä ei oo ollut mun kokoa. Harmi vaan ettei nuille oikeen oo enää näillä ilmoilla käyttöä, paitsi ehkä salilla. Ens kesää siis ootellessa ;) 

torstai 6. maaliskuuta 2014

Nike pro tights

Taas repsahdin. Siis munhan piti olla ostamatta mitään vaatteita mutta en vaan voinu vastustaa ku sain Sportamoresta s-postia että yhdestä tuotteesta saa -25% alennusta. Ei, ei tommosia saa lähettää mulle varsinkaan sillon ku oon himoinnu uusia urheiluhousuja! Klikkailin siis ostoskoriin heti nämä kauan himoitsemani Nike pro trikoot ! Oon mieittiny ostavani nuo saman sarjan shortsit, mutta aloin miettimään että ehkä ne ei kuitenkaa oo niin käytännölliset. Sportamorella on huippua myös se, että ei tuu mitään postikuluja ja siellä on monesti tosi hyviä tarjouksia. Nyt oon kahdesti tilannu sieltä ja molemmilla kerroilla oon ollu tyytyväinen tuotteisiin :) Käykäähän kurkkaamassa,  jos ootte missannu TÄMÄN nettikaupan.
Näille jäi ton alennuksen jälkeen hintaa vaan 22,45€ !



perjantai 16. marraskuuta 2012

hirveet vai hirveen ihanat?

Huomenta ja iiiihanaa perjantaita! Sain eilen tekstarin että mun h&m paketti ois tullu postiin joten kävin tossa heti aamutuimaan kaheksalta postissa ku se aukes :D Varmaan eka kerta ku paketti tuli viikossa, oho! Vaikkakin muutama tuote jäi pois ja on tulossa vasta joulukuussa -.- 
No kuitenkin näytämpäs teilleki tuon paketin vähäisen sisällön, elikkäs sieltä paljastuiiiii

Lastenpuolen Alesta käsikorut 1€ :) Tää oli tällanen "pakko ostaa ku halvalla saa" ja onhan nuo kivat vaikkakin vähä teki tiukkaa saaha ne käteen :--D

Ne niittifarkut mitkä ostin ja palautin, mutta lyhemmällä lahkeella ja nää oliki paljo paremmat ku ei jääny lahkeet yhtään ruttuun. Nuo toiset on samanlaiset farkut mutta ilman niittejä. Päädyin kuitenkin ottamaan nuo niitit koska ne on coolimmat, eli siis palautukseen nuo toiset! 39,90€/ housut
Sitten se viimeinen mutta ei toki vähäisin...Koska oon kuolannu Jeffrey Campbelleita niin kauan ja bongasin sitte yks päivä hooämmän sivulla vähän samantyyliset, niin en voinu vastustaa. Tilasin nämä vähänniinku vitsillä kokeillakseni vaan mutta ku avasin paketin niin huomasin että hei nuohan onki aika makeet! :D Kokeilin jalkaan ja oli tosi hyvä kävellä, eikä tunnu jalassa läheskään niin korkeilta miltä ne näyttää. Jalassa nuo näytti aika semmosilta massiiviselta mutta en tiiä, nuo on niin hienot mutta silti jotenki ei niin mun tyyliä! Haluan vielä mielipiteen muilta nuista kengistä, ja vaikka ei nyt ookkaan kuvaa niistä jalassa niin sanokaapa kuitenki onko nuo hienot vai hirveet? Palautanko vai piänkö? :D APUAAAA. Oon aika satavarma että Makelta nuo saa ainaki täystyrmäyksen, joten haluan mielellään jonkun naispuolisen ihmisen mielipiteen >.<

39,90€
Noiden lisäksi tilasin vielä ruskeet balleriinat(ens kesäksi!) ku ne oli alennuksessa ja sellasen mustan mekon missä on pitsiset hihat. Ärsyttää ettei ne voinu tulla muka nyt koska oisin halunnu laittaa sen mekon ens viikonlopun pikkujouluun:( Mutta ei, ne tulee vasta joulukuun lopussa, näääh.
Njjuuu, eikai siinä. Voisin tekasta jotaki aamupalaa ja alkaa sitte soitteleen sinne Parillaan, nimittäin mun netissä tekemä pöytävaraus ei onnistunu(???) ja pitää ilmeisesti soittaa sinne. Saas nyt nähä päästäänkö ollenkaa sinne syömään tänään :(
Mutta pitäkeehän te hauska ja railakas perjantai! ;) 

tiistai 7. elokuuta 2012

Syysvaatteita

Ulkona näyttää kyllä siltä että kesä ois jo ohi ja syksy tulossa! Täällä ainaki tulee vettä ihan kivasti ja ei tuola mikään lämmin enää oo. Innostuimpa selailemaan Ginan ja hooämmän syysuutuuksia ja siellä ois kyllä kaikkia ihan kivoja juttuja! Tein muutaman kollaasin jutuista mitä ite tahtosin.. Ja Kuten huomaatte heti ku syksy on tulossa niin alan katteleen heti tommosia "tylsän" värisiä vaatteita vaikka nyt kesällä oon niin tykänny just niistä neonväreistä. No okei h&m:ltä löyty muutama kiva värikäski juttu jotka ois syksyksi ihan kivoja


Untitled #23





Untitled #22


Oon muuten himonnu kauan aikaa tollasta jotaki jakkua/bleiseriä niinku tuo pinkki! Mutta mieluiten mustana tai jonakin neutraalinvärisenä. Kenelläkään vinkkejä mistä löytys hyvä sellanen? Tuolla h&m sivullaki on niin monta vaihtoehtoa että en tiiä mikä niistä ois hyvä ku se sais olla sellanen vähä isohko ja sellanen "rento" :D 
ps. mun dr. denimit ois tullu One wayhin mutta ulkona sattaa vettä ja en jaksa lähtä hakemaan niitä! YHYY.

tiistai 24. tammikuuta 2012

Himoshoppaajan salaiset unelmat

Untitled #7
Gina Tricon sivulta löyty kaikkee ihanaa. Jotenki vaan kaikki vaatteet mistä sillä tykkään, on mustia tai valkosia. Ja tuo ristikuvio <3 AHH!
 Gina Tricon sivulta löyty kaikkee ihanaa. Jotenki vaan kaikki vaatteet mistä sillä tykkään, on mustia tai valkosia. Ja tuo ristikuvio <3 AHH!
































Untitled #8
H&M:llä taas oli ihan erilaisia vaatteita. Jotenki tykkään tollasista neutraalinvärisistä ihan hirveesti, tulee vaan niin kesä mieleen. Haaveilenkohan mää balleriinoista vähän liian aikasin? No mutta ajattelin vähän niinku ens kesää jo :D Nuo pinkit on niiin ihanat, pakko saaha ens kesäksi nuo!




Untitled #9
Elloksen sivulta löyty kans kaikkee ihanaa mitä oisin voinu laittaa vaikka heti tilaukseen. Ihanan raikkaita värejä ja toi vaaleenpunanen ja sininen on jotenki niiiiin ihania! Niin ja haluan muuten maailman eniten nuo mustat housut!                            



Untitled #10
Lindexiltä löyty  kans muutama tosi ihana juttu. Niinku esimerkiksi tuo musta "timanttikaulakoru". Näin yks päivä nuita siellä kaupassa ja se oli tosi ihana! Toi sopis niin täydellisesti siihen mun pinkkimustaan mekkoon! ;) Hmmm...
Untitled #11
Mitä tästä voi sanoa.. Nelly, oisin voinu klikata joka tuotteen ostoskoriin. Nuo beiget niittikengät on kyllä aivan tajuihanat! Veikkaampa vaan että mulla ei kävely onnistuis nuilla :D
Untitled #12
Yks juttu mitä oon himonnu jo kauan ois uuet farkut! Haaveilen edelleen niistä tummista farkuista ja en oo vieläkää saanu aikaseksi ettiä niitä itelle. Toisaalta haluaisin sellaset tooosi matalavyötäröiset joiden kanssa vois pitää vyötä. Mutta.. Toisaalta haluaisin kans korkeevyötäröiset ku ne on jotenki kivannäköset:D En oo ikinä omistanu tollasia korkeevyötäröisiä farkkuja joten en tiiä miltä ne ees näyttäis mun päällä. No mutta päätin että sitte ku mun shoppailulakko päättyy niin meen katteleen kaupungille farkkuja. Nyt loppu tää itteni kiusaaminen, ei enää yhtää nettikauppaa tälle päivälle!
Anyway, taijan alkaa leipoon sämpylöitä tai jotaki muuta yhtä ihanaa!
Kivat tiistait kaikille!