lauantai 10. tammikuuta 2015

Avonin minitilaus

Tein tossa joulukuussa Avonille taas vähän tilausta, sillä muutama ihminen oli kiinnostunut tilailemaan multa. Itse olen siis ollut Avonin myyjänä aka konsulttina jo monta vuotta. Oon nykyään aika harvoin tilaillut, yleensä vaan sillon jos joku on kiinnostunut niin teen tilauksen. Ja kun joulu oli tulossa niin muutaman innokkaan tilailijan innoittamana tilailin itellekkin pari kivaa juttua "joululahjaksi" ;)

Päätin kokeilla Avonilta ihan tavallista kivipuuteria, sillä oon omistanu irtopuuterin viimeset kolme vuotta ja erittäin vannoutunu siihen etten enää ikinä käytä kivipuuteria. Haluisin kuitenki ostaa tämmösen "hätäpuuterin", jota voi päivän mittaan lisäillä, sillä irtopuuteria on inhottava pitää mukana laukussa kun se pyörii ja avatessa sitten aina pölähtää joka suuntaan. Mustasta laatikosta paljastui niiiin nätti puuteripaketti että en oo varmaan ikinä nähny yhtä söpöä :D Otin tuon sävyssä Light Medium, joka on ihan sopivan värinen mun iholle. 

Kivipuuteri 7,95€

Tämän tuotteen tilasin lähinnä purkin takia. Väitättekö ettei oo söpön värinen? :D No ei vaan käytän aika paljon kasvonaamioita ja päätin kokeilla tuommosta kalvomaista tällä kertaa. Tätä oon jo kerran testannu ja täytyy sanoa että aivan mahtava tuote! Naamasta tuli niin sileä tuon jälkeen. Ainoa miinus tässä oli että repiessä kalvoa pois iholta, se sattu ihan tajuttoman paljon. Se jämähti jotenki niin tiukkaan, vaikka annoin olla juuri sen ajan mitä ohjeessa luki. Mutta selvisin hengissä ;)

Planet Spa kasvonaamio 4,65€

Silmääni osui lehdessä myös tarjous, jossa sai kaksi purkkia hiuksnaamiota yhteensä hintaan 12€. Kysäisin äitiltä tilataanko yhessä molemmille purkit ja sehän passas. Tätä testasin juuri tänään ja täytyy antaa pisteet taas tuoksusta, nami! Hiuksista tuli kyllä ihanan sileät tämän jälkeen :)

Planet Spa Hiusnaamio 6€

Tiiättekö sen tunteen kun lähtee vaikka bilettään ja laittaa oikeen hienoti luomivärit ja kaikki. Sitten ku pääsee baariin asti niin koko komeus on levenny ja pakkautunu luomivakoon! Niin ärsyttävää. Ostoslistalla on kauan ollu jonkunlainen pohjustusvoide luomivärille ja nyt löysin Avonilta edullisesti. Pari kertaa oon ehtinyt jo tätä tuotetta testata ja vaikuttaa ihan hyvältä. Ekalla kerralla luomivärit pysyi paremmin ku normaalisti mutta silti loppujenlopuksi oli aika levenneet. Epäilen että laitoin tuota voidetta liikaa luomelle? Toisella kerralla laitoin paljon vähemmän ja kyllähän oli muuten silmämeikki pysynyt paaaljon paremmin kuin normaalisti,

Silmämeikin pohjustusvoide 7,95€

Kaupanpäälliseksi tilauksessa sain ihanan hunaja-karpalo shampoon. Tätäkään en oo vielä ehtinyt kokeilemaan, mutta tuoksu on aivan taivaallinen. Kuvitelkaa joku vaahtokarkin ja kinuskin sekoitus niin siltä tämä tuoksuu :--D

Hunaja-karpalo shampoo 0€



Oottekos te tilaillu koskaan Avonilta?

12 kommenttia:

  1. Kivoja tuotteita <3 Mä en oo koskaan taas käyttänyt irtopuuteria, haluaisin kyllä testata :)) Olisko sulla vinkata mtn hyvää? Mulla on tuota samaa silmämeikin pohjustusvoidetta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai et vai? :o Hih kannattaa kokeilla. Mulla on muistaakseni tällä hetkellä Rimmelin irtopuuteri ja oon tykänny siitä kyllä tosi paljo :)

      Poista
  2. Mä itse tarvisin myös tommosen silmämeikin pohjustusvoiteen.. :) Kiva kuulla, että se toimi, pitää itse kokeilla jotain vastaavaa tuotetta ainaki. Aika edullisiaki nää ostokset !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonii kannattaa kyllä kokeilla! Saa meikin pysymään paremmin :) Avonilla on kyllä aika edullista

      Poista
  3. moikka :) olit käyny linkkaamassa sun blogin siihen mun "linkkaa blogisi"-postaukseen, ja valitsin niistä 10 mun lempparia, ja halusin vaan tulla kertomaan et sun blogi pääs mun kymmeneen lemppariin! :) ♥ tein pienen esittelyn sun blogista, voit käydä lukee sen täältä:
    http://andmaybethatsonlyanattraction.blogspot.fi/2015/01/top10-linkatuista-blogeista.html

    VastaaPoista
  4. Mulla on kans kaveri Avonin konsultti ja on tässä viimesen puolen vuojen aikana tullu testailtua vähän kaikenlaista niiltä :) Ainut oikeastaan mistä oon tykännyt on pari noita saman sarjan kasvonaamioita ja ne parabeenittömät perussuihkugeelit!<3 Ihorasvat on ollut tosin vähän pettymys kun on INCI ollut ihan kuraa, mm. alumiinia löyty joka rasvasta mitä oon koklannut, auts :D Mutta juu, halpa hinta nii ei varmaa mitään ihmeitä sais oottaa INCIltäkään :D Pitäs kirjottaa joku oma Avon kokemuksia postaus, mutta ei oo vielä ehtiny :s Maybe some day... ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaaa okei :) Mä en ite oo hirveesti Avonin rasvoja käyttäny. Enemmän tulee ostettua just näitä kasvo- ja hiusnaamioita sekä suihkugeelejä. Tajuaisimpa mäki jotain noista rasvojen sisällöistä! XD Käytän vaan sitä mikä sattuu olemaan halpaa :'D

      Poista
  5. Kivoja ostoksia. Silmämeikin pohjustukseen auttaa itsellä ainakin se, että vielä puuteroi huolella primerin jälkeen. Että varmasti pysyi paikallaan. Mulla on sama hätäpuuteri, tykkään kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, kiitti vinkistä! Ite oon tehny juuriki toisinpäin että eka puuteri ja sitte vasta tuo primer :D Siitä se voikin johtua, ettei oikein toiminu

      Poista
  6. Ihania tuotteita ja purkit on niin söpöjä. :) Ja varmasti hyvän tuoksusia niinkuin sanoit tuosta hunaja-karpalo shampoosta, namm! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö oo sulosia<3 Ja kosmetiikassa tärkeintä on tuoksu!! ;D Noei mutta onhan se kiva ku hiuksiin jää joku superihana tuoksu ni niitä voi sitte nuuhkia :'D

      Poista