Näytetään tekstit, joissa on tunniste rosso. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rosso. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

MAKUMATKA ITALIAAN


rosso
Viime viikon perjanaina oli ihan älyttömän kiva päivä, nimittäin taas oli järkätty oululaisille bloggaajille tuollanen pieni hemmotteluhetki. Päästiin siis tutustumaan uuteen Rossoon ja italialaiseen kahvilaan Bacaro doppioon. Ihan ensin Rossossa meille kerrottiin uudistuneesta ravintolasta ja päivän kulusta, jonka jälkeen saatiin tilata alkudrinksut. Mää valitsin juomaksi jonkun Aperol Spritz- nimisen drinkin, joka oli kyllä hyvää mutta ehkä omaan makuu liian vahvaa. Juomien jälkeen pöytään tuotiin antipastoja, joita oli mm. pariloitu vuohenjuusto, kylmäsavulohi ja ilmakuivattu kinkku. Lisäksi saatiin maistella alkupalapöydän antimia.








Pääruuaksi maisteltiin sitte Rosson uusia roomalaisia pitsoja. En ollukkaan kuullu ennen tommosista pitsoista ja olin ihan ihmeissäni kun kuulin että pohja paistetaan uunissa vaan tomaattikastikkeen ja juuston kera ja täytteet lisätään päälle vasta jälkeenpäin. Pitsat oli ihan superihyviä ja oma lemppari oli sellanen missä oli kanaa ja melonia. Pitsat oli ihanan ohutpohjaisia ja rapeita. Suosittelen kokeilemaan jos ette oo maistanu ikinä tollasia roomalaisia pitsoja!!


Pakko antaa tuosta uuden Rosson sisustuksesta kymmenen pistettä ja papukaijamerkki. Ollaan käyty kyllä monesti siellä vanhassa Rossossaki, mutta ei kyllä vedä yhtään vertoja nykyiselle. Aivan uskomatonta miten on onnistuttu saamaan sitä aitoa italialaista tunnelmaa sinne. Se puheensorina, sisustus, avokeittiön äänet ja pitsojen tuoksu sai mut kuvittelemaan että oisin oikeesti hetken käyny Italiassa. Käykää ite kokeilemassa jos ette usko;) 


Ruokaähkyn jälkeen  suunnattiin alakerran Bacaro doppioon nauttimaan vielä jälkkärigelatot ja juotavat. Sokoksen työntekijä kertoi meille tuon gelaton valmistuksesta jonka jälkeen päästiin maistelemaan niitä herkkuja. Ite valitsin kuppiini minttua, suklaata ja mansikka-basilikaa. Suklaata olinki jo maistanu ja minttu oli ihan hyvää, mutta tuo mansikka-basilika oli ehottomasti mun lemppari. En ois voinu kuvitella että ne sopii yhteen, mutta tuo makuyhistelmä on aivan täydellinen. Oon niin ilonen tästä uuesta kahvilasta ja Bacarosta on tainnu tulla nykyään mun ihan lempparikahvila. Tuollaki sisustus on aivan ihana ja se tunnelma jotenki niin kiva, että sinne haluaa palata aina uudestaan ja uudestaan...



Herkkujen jälkeen käytiin vielä tsekkaamassa porukalla Vanhan paloaseman uudistunut terassi. Terassi näytti hyvältä ja voisin kuvitella istuvani siellä aurinkoisella ilmalla monta tuntia. Nuo lamppuhommat näytti niin kivalta, haluan itellekki tommoset parvekkeelle :D Työntekijät olivat saaneet myös uuden lelun tonne, nimittäin tommosen lasinjäähdyttimen, jota me kaikki aivan lumoutuneena tuijotettiin. Vähänkö kätevä homma että voi muutamassa sekunnissa jäähdyttää tuopin aivan jääkylmäksi! Ois saatu vielä nauttia drinksut tuolla, mutta me lähdettiin Jennan kanssa kotia kohti sillä oli jo kiire seuraaviin menoihin. 

Kiitos vielä Arinalle tuosta huipusta iltapäivästä. Oli kyllä mukavin blogitapahtuma pitkään aikaan 






tiistai 3. joulukuuta 2013

Ihana lauantai

Se ois sitten joulukuu! Kuinka ihanaa  Enää 21 päivää jouluun, enää 16 päivää Tallinnaan. 
Joo mutta asiaan. Mun piti siis tulla kertomaan vähän viime lauantaista ku järjestin Makelle semmosen pienen ylläripäivän. Heräilin kymmenen aikoihin ja loihdin meille aivan ihanan herkkuaamupalan ja mussuteltiin ihan rauhassa kerranki ilman kiirettä mihinkään. Olin ostanu netin kautta meille jo valmiiksi liput Tietomaahan joten suunnattiin sitte sinne pariksi tunniksi seikkaileen. Ite kävin viimeksi siellä joskus ylä-asteella joten olihan sinne tullu vaikka mitä kivoja uusia juttuja.. Tietomaan jälkeen lähettiin kaupungille shoppailemaan ja olin varannu meille kuudeksi pöydän Rossosta, joten sinne suunnattiin syömään kauppojen mennessä kiinni. 
Masut täynnä käpyteltiin hetkeksi kotiin laittautumaan ja lähettiin vielä kaupunkiin muutamille äitin ja iskän kanssa. Käytiin Snookerissa ja Karaokebaarissa mutta ilmeisesti väsy vei voiton kaikilta ja lähettiin kotia jo kahentoista maissa. 
Oli kyllä ihan tosi mukava päivä ja tämmösiä pitäs järjestää useamminki.. Seuraavaksi taitaa olla Maken vuoro järkätä jotain kivaa mulle! ;) 



Tulee niin nälkä nuita viimesiä kuvia kattellessa. Joten siis nyt jotain murua rinnan alle ja suuntaan taas töihin. Ilalla ajattelin tehä ite piparitaikinan ja huomenna tehä siitä söpöjä pipareita. Saa vähän joulun tuoksua tähänki kämppään