Näytetään tekstit, joissa on tunniste kissa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kissa. Näytä kaikki tekstit

maanantai 19. elokuuta 2013

Ihana viikonloppu!

Moih. Taas se ois se kuuluisa maanantai sitte. Viikonloppu meni ihanasti vapaita vietellessä ja olipa ihana pitkästä aikaa vaan olla! Lauantaina herättiin Maken kanssa aikasin ja lähettiin salille. Käytiin ruokakaupassa hakemassa kaappi täyteen ruokaa ja tehtiinki sitte semmonen herkkuaamupala! Oli ihana kerranki oikeen syyä ihan kunnon aamupala ilman kiirettä mihinkään. Aamiaisen jälkeen oli meikkaushommat ja lähettiin kaupungille ku kävin siellä kampaamossa.. Shoppailtiin hetki vielä kampaamon jälkeen ja oikeestaan en löytäny mitään(eipä ollu kyllä rahaakaan ku kaikki rahat meni kampaamoon..). Illalla mentiin vielä käymään meillä ja Noora värjäsi mun hiukset. Kiitos rakas siskoni jälleen kerran värjäyksestä<3 
Sunnuntaina nukuttiin niin myöhään ku uni maistu ja pötköteltiin telkkaria katellen puoli päivää.. Tein meille mun lemppariruokaa eli pekonipastaa, nomnom. Oikeestaan koko päivä meni kotona köllötellessä. Sen verran ulkona käytiin että haettiin tokmannilta jätskit ja istuskeltiin hetki merenrannassa.
Nyt jaksaa taas tämän viikon ku sai vietettyä aikaa kullan kanssa ja rentoutua vaan! Tällä viikolla mulla onkin melkeen 40h töitä joten saattaa vähän postailu jäädä tältä viikolta :(
Huomenna ois niinkin omituinen päivä töissä että aamuvuoro 4 tuntia ja sitten 3 tuntia vapaata ja illalla viideksi tunniksi taas töihin tekemään inventaariota :D omg! 
Mutta mun pitää alkaa kiiruhtamaan apteekin kautta töihin joten loppuun sekalaiset kuvat viikonlopulta ja se on moro! 














Mun nimiä ei oo nuissa, epistä :---D


tiistai 13. maaliskuuta 2012

Huh huh ja HUH

Täällä taas, pitkästä aikaa! Viikonloppu oli taas niin sekava ettei oikeen ehtiny koneelle. Torstaina me oltiin Pateniemessä yötä ja Make lähti sieltä aamulla töihin. Minä datailin ja tein nakkikeittoa. Sitteku Make tuli töistä ni lähettiin vielä käymään sen porukoilla. Tultiin kotiin vasta joskus kuuen aikaan illalla ja huomattiin että täällä kämpässä haisi ihan järkyttävälle kissanpissalle. Peppi makas tuolla sängynalla jotenki omituisena ja aattelin että se on vaa pissiny johonki nurkkaan. Aloin kuitenki tutkimaa vähä tarkemmin ni meijän peitot ja lakanat ja kaikki oli iha täynnä sitä. Lattioilla oli länttejä ja ainaku se liikahti nii jokapaikkaan ruikkas pissaa! HYII. No me pönkättiin se tonne pesuhuoneeseen ja mietittiin että mitä sille voi tehä. Se makas tuolla saunassa ja se ei oikeen antanu meijän ees koskia siihen:( Tiesin heti että sillä on nyt joku vakava ja meijän oli pakko soittaa eläinlääkäripäivystykseen! No se sano siellä että tulkaa heti sinne päivystykseen ja mentiin vähäyli 8 sinne. Se otti pissanäytteen ja tutki sen ja totes että sillä on virtsatulehdus.. Peppi raukka ku se mourus ja vinku ku lääkäri pyöritteli sitä ja laitto sille piikkejä niskaan, oli iha hirveetä kattoa. Se lääkäriki sano että hyvä että toitte heti. Huomenna ois voinu olla ehkä liian myöhästä, jos se tulehus ois jotenki levinny. Peppi sai reseptilääkkeet ja meikä meinas saaha sydärin ku siinä tiskillä aloin maksamaan sitä laskua. Vaivaset 116€ puolestatunnista mitä oltiin siellä. Lähettiin apteekista heti hakeen lääkkeet sille ja neki sitte makso 23€. Kallis reissu mutta ei voi mittään, ainaki meijän pieni on nyt kunnossa ja meijän pitää syöttää sille antibiootteja vielä viikon verran. Kaikenlisäksi Pepin koko ruokavalio pitää vaihtaa johonki ruokaan mitä saa vaan jostain eläinkaupoista/lääkäreistä. Oli ehkä kyllä hirvein ilta/yö ikinä ku olin niin huolissani:( Lauantaina Peppi oli jo heti parempi ja me vaan hengailtiin kotona, hoijettiin Peppiä ja siivottiin varasto! Sitte sisko soitti että lähetäänkö illalla leffaan ja mentiin sitte kasin aikaan kattoon Kohta 18. Oli muuten iha sairaan hyvä!!! Sunnuntaina me ei tehty oikee mitään muutaku "hölläiltiin" kotona. 



Pepin lääkkeet.

Lauantain pikkunen pötkötteli saunassa

Rulla?:D
Tykkään hirveesti tosta paijasta minkä ostin kirppikseltä! Piti vaan kääntää tuota helmaa ku se oli iha hirveen pitkä:)


Maanantain kunniaksi lettuja! kermavaholla ja hillolla tietenki :)


Niin ja yks juttu vielä pakko mainita.. Eli me irtisanottiin tää kämppä ja kokoajan on etsinnässä uus asunto, mutta jos ei ehitä löytää ennen toukokuuta niin muutetaan väliaikasesti Herukkaan Maken vanhempien taloon :D Meillä on siellä oma "siipi" eli kaks makuuhuonetta ja oma sisäänkäynti ja vessa+ suihku. Näillä näkymin muutetaan sinne siis huhtikuun viimesenä päivänä ja asutaan siellä nyt niin kauan että löyetään meille sopiva kämppä! Peppiki varmasti viihtyy siellä paremmin ku on paljo rapsuttajia :) Aika siistiä ku ei tarvii maksaa vuokraa ja saa vähän säätettyä rahaaki että saa ostettua vaikkapa uusia kalusteita sitte uuteen kämppään! 
Semmosta kivaa, ei mulla muuta. Meen syömään kyllä nyt yhen lätyn ja alan sitte keksimään jotaki tekemistä!
Bye

perjantai 13. tammikuuta 2012

Fredag


Lunta on satanu viimeyönä ku viimestä päivää. Oli tosi kiva tarpoa aamulla tuolla hangessa ku joku ei ollu ees kolannu meidän pihaa! Kuukausi sitte mietittiin että missä se meijän talvi on ja tänne se tuli ainaki nyt niinku kerralla sitte.. 
Aaaanyways, tää päivä on menny koululla, ei siis ollu töitä vaan menin koululle tekeen niitä ärsyttäviä tehtäviä. No en saanu ku yhen tehtyä ja siinä vierähti silti sellanen 3 tuntia. Nyt oon ihanasti jumpinin sisällä kotona ja mua palelee ku pientä oravaa. Söin äsken munakasta ja mulla on silti ihan hirvee nälkä! Mutta en halua syyä koska ollaan illalla menossa syömään:) Annoin siis murulle vuosipäivälahjaksi "lahjakortin", jossa lupasin viiä sen syömään johonki mihin ikinä herra haluaa :'D Näillä näkymin se olis Rosso jotenka illala sinne siis herkutteleen! :P
NO EI SAA NAURAA :'D




Anteeksi, mun oli pakko laittaa tää kuva vaikka tästä tuli näin epäselvä. Muttaku Peppi näyttää siltä että se repee tässä :DDDDD
" Äiti elä pussaile mua!"

MUNAAAA
Ainiin, kävin taas toissapäivänä kirppiksellä!Siellä ois ollu vaikka mitä ihanaa mutta tietenki just sillonku meen ni mulla on kiire bussiin! Yritin puolessatunnissa koluta sen läpi ja tarttuhan sieltä jotaki mukaan. Just mun tuuria että ainaku meen oikee ajan kanssa ni en löyä sieltä mittään :D
Harmaa löllöpaita 3€. TÄÄ ON AIVAN IHANA! <3


Musta löllöpaita 1€
Zara paita  2€
Muhkee tuubihuivi 3€. Tää on just ihana ku tässä on sellasta kimallusta. Harmi ku se ei näy tässä.

Paitoja, paitoja ja paitoja :D Mikähä pakkomielle mulla on ostaa kirppikseltä aina paitoja? Yleensä sillonkaa jos en löyä mitää nii ostan vaa jonku paidan sieltä joka on mahdollisimman halpa :D Mun paitahylly on muutenki tollanen minimaalinen loota ettei sinne oikee enää mahu. Mitä tämmöselle niinkö vois tehä? 


perjantai 25. marraskuuta 2011

Tylsääkin tylsempi viikko

Kuten otsikko kertooki, tällä viikolla ei oo tapahtunu mitään jännää! Sato yks päivä vähä lunta, YÄK. Onneksi ne suli pois, paitsi että nyt tuolla sataa vettä ja ei sekää oo kiva. Päivät on menny koulussa ja illat nukkuessa.. Onneksi alko ansaittu viikonloppu ja ootan iha sikana huomisia pikkujouluja:) Vaikka ne onki vaa meijän omat pikkujoulut nii kiva päästä silti pitkästä aikaa juhlimaan ja saa laittautua hienoksi, ottaa kuvia ja syyä äitin leipomia herkkuja^^ Tää ilta menee varmaan saunoen ja itteeni hemmotellen:) Ajattelin laittaa oikeen kasvonaamion ja hiusnaamion ja istua saunassa oikeen pitkään! Sitten ehkäpä jotain leffoja tai jottain.. 
Tänään oli muuten postiluukusta tipahtanu mun huutonetistä huutama juttu!! Eli tämä♥ : 
Pinkki niitticlutch 2€ / Huuto.net ( tää on oikeesti ihan tosi kirkkaan pinkki vaikka kuvassa näyttää öö punaselta? )
Yritin yks päivä ottaa Pepistä hienoja kuvia ku meillä on tollanen kehys mihin saa kaks kuvaa, ni haluaisin Pepistä sellasia ihania mustavalkosia kuvia ni vois laittaa sen kehyksen tonne makkarin seinälle:) Muutaman kuvan kerkesin räpsästä ennenku se alko möyrimään tuossa sängyssä niin että ei kuvaaminen enään onnistunu:D

Onse vaan niin söpö ♥


Pitemmittä puheitta! nyt pitää lähtee hakemaan Make meiltä ku se on ollu Haaparannassa hakemassa meille vähän pikkujoulujuomia;) omnomm. Joten hyvät viikonloput!

maanantai 3. lokakuuta 2011

perjantai 23. syyskuuta 2011

Perjantai tänää on, nyt juhlitaan...

HEHE, otsikko hämää! Pakko myöntää että mun perjantai-ilta näyttää hirmusen rattoisalta.. nimittäin tältä:
 Ja tämän kanssa:
 JEE! Eli luvassa erittäin hauska ilta kissan kanssa joka kattoo mua ku halpaa makkaraa tuossa lattialla ja mouruaa:):) Make lähti naapuriin kattoon jääkiekkoa! Wuhuu. Kävin äsken ajelemassa AUDILLA<3 (ihan pikkusen parempi ajaa ku rämä seatti) Ja poliisit ajo mun takana vaikka kuinka kauan, olin iha paniikissa että seuraako ne mua ja yritin ajaa oikee rajotusten mukkaan :D Käväsin porukoilla ja nehä sielä makas ku lahnat ni ei jaksanu jäädä sinnekkää.. Päätin sitte lohduttaa itteeni herkuilla ja kurvailin kauppaan ostamaan SIPSEJÄ, MEHUA JA JOTAIN IHME SUKLAAMOUSSEA(näyttäää muute pikkuse hyvältä!). Joten eiköhän tämä tästä vielä iloksi muutu.. Ei oikeesti oo ehkä pitkään aikaan ollu näin tylsää perjantaita.. Pakko huomenna kyllä keksiä jotain kivaa tekemistä ettei meee viikonloppu iha ohi.
ps. On kyllä niin pieni V*tutus ku tuo kameran salama ei toimi! Ei saa otettua oikeen minkäänäkösiä kuvia.. yritin ottaa kuvan mun uudesta sulkakaulakorusta jonka ostin eilen mutta EI, ku täällä on nii pimeetä ettei sitä koko korua näy koko kuvassa! murr..