Näytetään tekstit, joissa on tunniste jouluaatto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jouluaatto. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

CHRISTMASEVE

Jouluki sitten oli ja meni. 
Mun jouluaatto sujui aika kivasti. Aamu alko sillä että käytiin Maken kanssa salilla aikasin aamulla. Ihme kyllä oli jopa porukkaaki, vaikka ajateltiin ettei kukaan nyt aattona salille lähe. Treenin jälkeen suunnattiin mahat kurnien mun vanhempien luokse riisipuurolle. Syötiin ja käytiin pikku kävelyllä aurinkoisessa pakkassäässä. Saatiin kyllä jouluaatolle aivan täydellinen ilma. Ulkoilun jälkeen lähettiin sitten Maken perheen luo viettämään loppupäivää. Syötiin kaikki ittemme niin ähkyyn että ihan paha olo iski. Saunottiin, kateltiin telkkaria ja pelailtiin ihan hiton koukuttavaa peliä jonka heijän perhe sai joululahjaksi. Sen niminen peli ku Jungle Speed! Ootteko koskaan pelannu? Me pelattiin tota peliä varmaan yhteensä monta tuntia, koska se oli niin hauska. Kokonaisuudessaan meillä oli siis tosi kiva jouluaatto. 
Miten teijän aatto suju?








jouluaatto4

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Jouluaatto

Heippa! Joulu ois nyt sitten ohi ja muutaman päivän päästä juhlitaanki jo uuden vuoden vaihtumista..Tää aika menee aivan liian nopeesti!
 Jouluaatto meni ihan perusmeiningillä ja oli tosi ihana joulu taas kerran Aamulla heräsin kellon soittoon ja aloin heti laittautumaan. Lähdettiin Maken ja Pepin kanssa meille, jossa äiti keitteli jo riisipuuroa! Maken perhe oli lähtenyt mökille jouluksi, joten tällä kertaa hän vietti joulua meillä. Syötiin puurot, kuvailtiin ulkona ja oltiin vaan. Aloitettiin tekemään 1000 palainen palapeli, jota ei kuitenkaan ikinä saatu valmiiksi(kissojen yöllinen sabotointi ei auttanu yhtään asiaa:D). Käytiin Maken kanssa ajelemassa ja käytiin ottamassa musta kuvia, joista tuli mun mielestä tosi kivoja! Syötiin jouluateria, jonka jälkeen ähkyissämme käytiin hautausmaalla viemässä pari kynttilää. Ilta meni pelaillessa Monopolia ja yömyöhään asti yritettiin vielä koota palapeliä. Tuli kyllä syötyä ja herkuteltua niin paljon että nyt voi hyvillä mielin taas oottaa ens jouluun. Saliltakin oon pitänyt ainakin viikon tauon, joten huomenna on ihana palata normaaliin arkeen ja lähteä sulattelemaan kinkut ja suklaat pois ;)

Mites teidän jouluaatto sujui? ^_^ ♥'
































perjantai 27. joulukuuta 2013

Meidän joulu

Yhyy, nyt se joulu on jo ohi :( Taas joutuu vuoden oottamaan että saa jouluruokia, vaikkakin eilen kun kolmatta päivää syötiin kinkkua niin tuntu että eiköhän tää vähäksi aikaa riitä :D
Jouluaatto alko siis sillä että olin töissä kaheksasta kahteentoista. Porukkaa oli kyllä tosi vähän liikkeellä, enkä kyllä ihmettele. Neljä tuntia meni kuitenki yllättävän nopeeta ja päästiinki hakemaan Peppi kotoa ja suunnattiin Maken kans molemmat omiin koteihin. Oli ihana saada riisipuuroa ku oli ihan karmiva nälkä ku en edes aamupalaa ehtiny syyä. Pelailtiin piirrä&arvaa, syötiin jouluateria, löllöiltiin sohvalla kattoen telkkaria ja mussutettiin suklaata. Make tuli illalla meille ja käytiin kahestaan hautuumaalla samalla ku vietiin Peppi yöksi kotiin. Voi että siellä oli niin kaunista ku kynttilöitä oli joka paikassa 
Ilta meni lisää herkutellessa ja yöhön asti vielä pelejä pelaillessa Nooran kanssa. 
Lahjoja me ei tänävuonna osteltu ollenkaan, koska ite sanoin etten vaan oikeesti tarvii mitään. Mulle oli tärkeintä että sain olla perheen kanssa joulun ja syyä mahan täyteen kinkkua ja lanttulaatikkoa^^
Olin kuitenki ihan yllättyny että Noora oli Äitin kanssa tehny meille ite semmosen hauskan jutun(mikä vilahtaa tuolla kuvissakin..). Mutta siitä  juttua myöhemmin  ;) Itse tehdyt lahjat on kyllä niitä  parhaimpia


Joulupäivänä mentiin sitten puolestaan Maken vanhempien luokse jossa saatiin taas jouluateria :D Kateltiin telkkaria, juotiin viiniä ja löhöiltiin. Nyt on kyllä tullu näinä neljänä päivänä syötyä koko vuoden edestä. 
Innolla ootan jo vuoden vaihtumista ja sitä, että pääsee vihdoin salille sulattelemaan joulukinkkuja ;) Siihen asti lupasin itelleni että saan vielä herkutella :D Onhan meillä kuitenki kaappi täynnä joulusuklaita!

maanantai 26. joulukuuta 2011

Joko se joulu meni?

Heipähei taas, blogissa on ollu taas hiljasta nimittäin oon nauttinu joulusta ja lomasta eikä oo jaksanu liikauttaa evääkään. Tosiaan vietin joulua siis kotona vanhempien luona. Perjantaina aatonaattona mentiin Maken kans meille yöksi. Pelailtiin Scrabblea, tehtiin paahdettuja manteleita, askartelin joulutähen ja syötiin herkkuja. Lauantaina heräsin jo aikasin ku äiti ja iskä lähti ostamaan kaikkia viimesiä herkkuja ja katteltiin siinä vähäaikaa Karvista joka tuli telkkarista. Nukahin uuestaan ja heräsinki sopivasti sitte äitin tekemälle riisipuurolle:) Siinä sitte meikkailin ja puin vaatteet ja lähin viemään murua sen kotiin, olin siellä jonkuaikaa ja menin takas kotiin. Jaettiin lahjat siinä jo päivällä ja ooteltiin että pikkuveli tulee pukkikeikalta, jonka jälkeen syötiin ihana jouluateria! Sitte oltiinki loppuilta ihan ähkyssä ja hain Maken taas meille. Katteltiin telkkaria, pelailtiin ja mentiin aikasin nukkumaan. Joulupäivä meniki sitte siinä ku mentiin Maken vanhemmille syömään jouluateria part 2 :D Ilta katteltiin leffoja meijän uuella blu-ray soittimella ja käytiin saunassa! Tää päivä on menny oikeestaan samoissa merkeissä, ollaan käyty Maken vanhemmilla syömässä loput kinkut, käyty kahvitteleen Maken veljen luona ja kateltu leffoja:)  Oli tosi kiva joulu ja nyt se on jo ohi! Saatiin oikeestaan vaan sellasia yhteislahjoja mm. kotiteatteri, blu-raysoitin, kynttilöitä, suklaata, sukkia, höyrykattila, saunatuoksuja, leffalippuja :D Ihan kivoja, enkä itseasiassa toivonu mitään muutaku höyrykattilaa ja sen sainki^^ Makelta sain aivan ihanan pinkin kellon, jota halusin iha hirveesti!♥ Ite annoin murulle Reinotossut joita se on jo kauan halunnu, ja näyttihän ne kelpaavanki:) Mulla on kauheesti kuvia jotenka nyt tulee iha järetön kuvaPLÄJÄYS !



































Hauskaa tapaninpäivää kaikille! :)