torstai 18. joulukuuta 2014

Tallinna part 3 + ostokset

Heippa taas! Tajusin just että mulla ei ollu ku muutama hassu kuva tähän kolmanteen reissupostaukseen, joten ajattelin esitellä ne ostokset nyt sitten samalla. 
Keskiviikkoaamuna siis käytiin äitin kanssa hotellin aamupalalla, jonka jälkeen lähettiin käymään Rimissä vielä kosmetiikkaostoksilla. Meillä oli laiva lähdössä jo klo 12.30 ja satamassakin piti olla tuntia aiemmin, joten ei ollut paljon aikaa shoppailla. Käytiin vielä hotellilla pistämässä kamppeet kasaan ja lähdettiin käymään porukalla Superalkossa jonka jälkeen kiiruhdettiinkin jo laivaan. Aika tuulista kyytiä oli Helsinkiin päin ja välillä tuntu ettei pysy pystyssä :D Kun päästiin Helsinkiin, ja oltiin hakemassa autoa niin kaikki ei mennytkään niinku oltiin suunniteltu, nimittäin autosta oli loppunut akku. Jouduttiin soittamaan autoliittoon että sieltä tulee joku antamaan meille virtaa. Siinä sitten järkyttävässä tuulimyräkässä ooteltiin melkein tunti että saatiin auto käyntiin. Oltiin varattu onneksi omenahotelli yhdeksi yöksi, sillä ei haluttu lähtiä yötä vasten ajamaan takas Ouluun. Mentiin siis Omppuun ja käytiin syömässä jossain Dennis-nimisessä raflassa(oli ihan tajuttoman hyvää pastaa!). Aamulla heti herättyämme lähettiin kohti Oulua ja kotona oltiin joskus viiden jälkeen.  Vaikka reissussa on aina  mukavaa niin kotia on aina mukava palata :) Varsinkin jos omat kullanmurut vielä odottaa sua siellä







Mutta sitten niihin ostoksiin! Kuten arvasinkin, tuli ostettua kyllä paljon semmosta mitä en ois edes tarvinnut :'D Ainoat ostamani jutut siitä mun listalta oli kosmetiikkatuotteet. Eli siis VS:sän tuoksua, aussien hoitoainetta ja korallin värinen huulipuna löytyi. Huomasin nuita mun ostoksia katellessa, että oon taas hommannut pelkkiä puseroita. En tiiä mikä mulla on, mutta oon tosi huono ostamaan kaikkia alaosia. En mää kyllä niitä ois tarvinnutkaan.
Mutta ei oikeestaan harmita ettei niitä juttuja löytynyt mitä piti, koska löysin takin eilen H&M:ltä alennusmyynneistä ja talvikengätkin ehdin tilata Nellyltä. Mutta ne esitelläänki sitte ihan eri postauksessa ;)

Kuivashamppoo n. 5€ / Rimi                  Aussie n. 7€ / Prisma
 3€ / H&M
VS vartalovoide, bodymist, suihkugeeli ja meikkipussi 28,90€ / Taxfree

 9,90€ / H&M
4,90€ / Cropptown
7,99€ / H&M
10€ / New Yorker
15€ / New Yorker
9,90€ / New Yorker
4,90€ / Rimi
Kinder 1€, Milkat 1,30€

Mitäs piditte ostoksista? ^^ 

9 kommenttia:

  1. Voii olipa inhottava tuo autojuttu- mutta onneksi pääsitte turvallisesti kotiin asti <3 ihania ostoksia :)<3 harmaa ja viininpunainen taitaa olla sun väri ;)) reissu kuulostaa kyllä kaikinpuolin hyvältä mutta niinkö sanoit kotiinkin on aina ihana palata <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä, onneksi ei mitenkää ollu hajonnu auto kuitenkaa:) Ja joo vissiin ne taitaa olla mun värejä ja musta kans :'D hahah

      Poista
  2. aivan ihania ostoksia!<3 itsekin lähden maanantaina tallinnaan ja en malta odottaa reissua! :)

    VastaaPoista
  3. Huippuja ostoksia, varsinkin paidoista tykkäsin paljon! :) Apuaa, munki pitää päästä! :D

    VastaaPoista
  4. Moi! Olen valinnut sinut top 5:seen linkitä blogisi-kisassa :) Onnea!

    VastaaPoista
  5. Oot löytäny ihania paitoja ja muutenkin sun ostokset on aina kivoja. :)

    VastaaPoista