keskiviikko 13. syyskuuta 2017

LAPSIA EI TEHDÄ, NIITÄ SAADAAN

Heippa. Mulla tuli jotenki semmonen fiilis että haluan puhua täällä blogissa yhdestä aika henkilökohtaisesta asiasta. Tämä aihe on mulle hyvin arka, mutta haluan kirjottaa tästä sen takia että jos siellä on muita jotka on olleet tai ovat samassa tilanteessa niin ehkä tästä vois olla jotain vertaistukea. Aihe on nimeltään lapsettomuus. 

Multa/meiltä on kyselty jo varmaan 8 vuoden ajan aina välillä "joko te teette lapsia? miksei teillä jo oo vauvaa?" ja alussa hieman nauraen vastasinki että no ei nyt vielä. Kuitenkin 5 viimeistä vuotta tuo kysymys ei oo enää naurattanut. 
Viisi vuotta sitten päätettiin että nyt ois kiva saada se oma pikkunen meillekkin. Kaikki ei vaan ollukkaan niin helppoa mitä oli kuvitellu. Kuukausi toisensa jälkeen saatiin pettyä, mutta ajattelin että ei se mitään, tuskin tässä vuotta  pidempään menee. Kun 3 vuotta oli mennyt, oli takana itkua, surua, kymmeniä raskaustestejä joissa oli vain yksi viiva. Sillon päätin että nyt on tehtävä jotaki. En kuitenkaan vielä heti uskaltanu mennä lääkäriin koska tiesin että mun piti mennä terveyskeskukseen, jotta saatais lähete johonkin hoitoihin. Jotenkin hävetti, mietin ottaako ne mua tosissaan ja nauraa että tehän ootte vasta 25-vuotiaita, mikä kiire teillä on hankkia lapsia. Meni varmaan ainaki puoli vuotta että rohkaistuin ja marssin terveyskeskukseen. Mua tutkittiin ja meille laitettiin lähete lisääntymislääketieteenyksikköön Oysiin. Joitain kuukausia myöhemmin meitä molempia alettiin tutkia mutta varsinaista vikaa ei löytynyt. Lääkäri kuitenkin totesi lapsettomuuden syyksi mun ovuloimattomuuden, joten sain siihen lääkityksen ja yritys jatkui normaalisti sillä ei heti haluttu lähteä hoitoihin. 
Kuukausia myöhemmin mitään ei ollut tapahtunu, joten haluttiin yrittää inseminaatiota. Mulle tehtiin yhteensä 3 inseminaatiota, tuloksetta. Viimeinen inssi tehtiin tämän vuoden alussa ja  maailma romahti negatiivisen testin jälkeen. Itkin. Itkin monta päivää ja ajattelin etten tuu ikinä saamaan lapsia. Lääkäri kysyi että halutaanko lähteä jonottamaan koeputkihedelmöitykseen, mutta ei oltu siihen valmiita. Itseensä pistämistä hormoneilla päivittäin, sivuoireita, odottamista ja itse tuskainen operaatio ei jotenkin houkutellu siinä vaiheessa. Saati sitten tuon koko projektin hinta joka kauhistutti vähän liikaa.


Päätettiin että nyt loppuu yrittäminen. Hirveältä se tuntui, mutta ei vaan enää jaksanut. Jatkoin kuitenki sitä lääkitystä ja ajattelin että syön ne pillerit loppuun mitä on jälellä. Tuosta päätöksestä meni kuukausi ja aloin ihmetellä miksei menkat oo alkanu. Aattelin ihan vaan vitsillä tehä testin ku mulla yks sellanen oli kaappiin jääny. En oikeasti siinä vaiheessa ajatellu että siihen tikkuun ees vois ilmestyä kaks viivaa. Mutta niin vaan kävi. Tuijotin vaan sitä ja mua nauratti, ajattelin että "äh tää on jotenki virheellinen testi". Kävin apteekissa ja pelasin varman päälle ostaessani digitaalisen testin. Tein sen ja ruudulle pärähti hymynaama ":) raskaana 1-2 viikkoa".. Sen jälkeen vollotin aika kauan ja odotin innoissani Makea töistä että pääsen kertomaan uutisen. Muistan ikuisesti sen hetken, sen reaktion ku toinen kattoo testiä "ei voi olla!" ja hyökkää halaamaan sua silmät kosteana. En voinu sanoa mitään moneen minuuttiin.
Siitä alkoi elämäni pelottavimmat  ja pisimmät viikot kun odottelin ultraan pääsyä. Olin vaan ihan varma ettei mun sisällä oikeasti oo mitään. Pääsin käymään lapsettomuuspolilla ultrassa ku viikkoja oli 6+4 ja kohdusta löytyi pienenpieni alkio jonka sydän sykki kovaa tahtia. Voitte vaan kuvitella sen helpotuksen määrän. Siinä se nyt oli, ihme jota oltiin odotettu 5 vuotta kasvoi mun sisällä.


Vielä tuon ultran jälkeenkin pelkäsin ihan hulluna että kaikki ei mee hyvin, mutta nähdessäni pienen taas viikolla 12 tajusin että olin pelänny ihan turhaan. Pienestä möhkäleestä oli kasvanu vauva, ja vaikka se oli vieläkin ihan mini niin se näytti nyt ihmiseltä. Tässä sitä ollaan nyt  yli puolessavälissä raskautta ja kaikki edelleen hyvin. Ei tätä voi uskoa mitenkään todeksi kaiken tuon kokeman jälkeen. Tiiän että saadaan olla onnekkaita että edes saatiin kokea tämä ihme, sillä tiiän että on monia jotka ei ikinä tuu saamaan sitä pientä. Liian monta pariskuntaa joille jää vain tyhjä syli. Itekkin olin monessa vaiheessa hyvin varma siitä.

Haluan vaan sanoa teille että älkää ikinä olettako että kaikki ihmiset joskus saavat lapsia. Kaikki nuo kysymykset "millon teette lapsia?" voi jättää suosiolla pois sillä ikinä ei tiiä millanen tarina siellä taustalla on. Ja tuommonen oikeesti satuttaa jos on kauan yrittäny. Kovin monikaan ei halua alkaa selittämään omaa lapsettomuuttaan muille joten helppo se on vastata vaan että nooo joskus ja itkeä sitten kotona sitä kuinka ajattelemattomia ihmiset on. 

Kuulostaa ehkä tyhmältä mutta ite oon nyt sitä mieltä että tämän kaiken oli tarkotus mennä näin. Ehkä me ei aiemmin oltais oltukkaan valmiita vanhemmiksi? Kuka tietää. Mutta sen ainaki tiiän että melkoinen ihme tämä pienokainen on. Ja kaiken kokemani jälkeen oon sitä mieltä että lapsia ei tehdä, vaan niitä saadaan. 



15 kommenttia:

  1. Tuli hyvä mieli teijän puolesta <3

    VastaaPoista
  2. Voi Nina <3 Tulipa samalla aivan valtavan surullinen sekä onnellinen olo. Surullinen teidän vuosien yrittämisestä ja surusta, kaipauksesta omaan pienokaiseen. Ootte käyny pitkän taipaleen läpi, ja en osaa edes kuvitella kuinka raskasta tuo on henkisesti teille ollut. Oon niiiiin onnellinen että pian teidän elämään ilmestyy vauva, joka varmasti saa teiltä valtavasti rakkautta <3<3<3 Te, jos ketkä ootte tuon onnen ansainneet.

    Ja voi vitsi, ihmiset tosiaan osaa olla ajattelemattomia.. Ihan kamalaa miten paljon surua tuollaisetkin hyväntahtoisiksi tarkoitetut kysymykset voi tietyissä tilanteissa aiheuttaa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tuo oli melko raskasta aikaa, varsinki muutaman vuoden jälkeen ku ajatteli kaiken olevan niin helppoa.. Mutta loppujenlopuksi mitä ihanin lahja meille suotiin<3 Ihanasti sanottu että ollaan sun mielestä ansaittu tämä onni, kiitos Jenni<3

      Ja tosiaan eihän tuota välttämättä kaikki ajattele että toisille se voi olla rankka paikka. Täytyis vaan osata kysyä tollasetki kysymykset ehkä jotenki hienovaraisesti.

      Poista
  3. Mun täytyy kyllä ehdottomasti yhtyä Jennin sanoihin, valtavan surullinen kuin myös onnellinen olo tuli tätä lukiessa. Tosiaan tuollainen kysymys voi olla raskas jos on monta vuotta yrittänyt ja ei vaan onnistu. Onneksi teille siunaantui nyt pieni ihminen ♥ Ihana tuo vika kuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kata♥ Kyllähän se varsinki vuosien jälkeen alkoi tuntua ahdistavalta ku ihmiset kyseli. Piti vähän aina nieleskellä kyyneliä ja vaan koittaa vaihtaa aihetta. Toivotaan että kaikki menee loppuun asti hyvin ja pieni syntyy terveenä♥

      Poista
  4. Täällä ihan samaa mieltä, ei lapsia tehdä vaan niitä saadaan! Olen todella iloinen teidän puolesta, onnea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Maailman inhottavin kysymys on "millon teette lapsia?" -_- Kiitos tosi paljon♥

      Poista
  5. Voin osittain samaistua. Mulle aikoinaan sanottiin, etten pakosti voisi saada koskaan lapsia ja jos saisin, niin suurella todennäköisyydellä ne olisivat kohdun ulkopuolisia raskauksia. Tapasin avomieheni 2,6v sitten ja tietenkin kerroin asiasta hänelle jossain kohtaa, kun tapailu oli jatkunut pari kuukautta. En mä haluaisi olla kenenkään onnen tiellä, jos toinen haluaisi lapsia ja mä en niitä voisikaan antaa. Meidän seurustelu jatkui uutisestani huolimatta ja vuosi sitten lokakuussa tein huvikseni raskaustestin, kun kuukautiset olivat viikon myöhässä. Se näytti kahta viivaa, tein toisen ja sama tulos. Pitihän apteekista hakea vielä se digitaalinen mittari, koska en voinut uskoa niitä halppistestejä todeksi. Plussaa näytti myös clearblue ja vielä 5 viikkoa. Siitä alkoikin salaisuuden varjelu 21 raskausviikolle asti ja vasta kun ru oli takana kerrottiin kaikille raskaudesta. Me haluttiin eka tietää varmaksi, että lapsi on kaikinpuolin terve, ennen kuin kerrottiin. Ja kesäkuussa meidän terve kaunis tyttövauvamme syntyi. Koko alkuraskauden ajan pelkäsin keskenmenoa, loppuraskauden kohtukuolemaa ja syntymän vielä jälkeen kätkytkuolemaa. Jotenkin sitä vaan pelkää menettävänsä toisen, kun ei olisi koskaan uskonut häntä saavansa. Niin suuri pieni ihme <3 Joten yhdyn tuohon, että lapsia ei tehdä, niitä saadaan jos onni siihen suodaan :-)

    Paljon onnea ja tsemppiä loppuraskauteen, pian teilläkin alkaa vauvantuoksuinen arki ja se on parasta maailmassa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kauhia, voin vaan kuvitella miltä tuo on tuntunut että sulle on sanottu ettet voisi saada lapsia. Pelkäsin ite kokoajan sitä tilannetta että lääkäri sanoo mulle noin. Te ootte pitkälle jaksanu salata raskautta! Itelläkin oli niin kova pelko alussa että en melkein uskaltanu kertoa edes sen 12 viikon jälkeen kenellekkään, mutta päätin sitte kuitenki että haluan jakaa tämän onnellisen uutisen. Voin niin samaistua tuohon menettämisen pelkoon, pelkään edelleen joka päivä että tämä pieni ei selviä ja aina kun ei hetkeen tunne liikkeitä niin tulee jo paniikki. Voin kuvitella niin pelkääväni vielä edelleen kun pieni on maailmassa että menetän hänet<3

      Kiitos paljon ja toivotaan vielä että loppuaikaki menee hyvin ja saadaan tyttö terveenä maailmaan ja päästään opettelemaan vauvan kanssa elämistä. Onnea myös teille pienestä ihmeestä<3 Ja ihanaa vauva-arkea!

      Poista
  6. Kulumilla sivun kautta bongasin otsikon, kun ei ole tullut käytyä bloggerin puolella taas hetkeen. Ahmein tekstisi ja itkin. Olen niin onnellinen odotuksestanne ja vauvastanne. <3

    Meillä oli takana pikkukeskosuus ja keskenmenoja, eli sekundääristä lapsettomuutta ja jo ne tuntuivat kyselyineen pahalta, vaikka kestivät muutaman vuoden ennen kuin saatiin toinen lapsi (ja vieläpä täysiaikainen raskaus). Ihanaa odotusta edelleen ja ihanaa, että uskalsit kertoa teidän tarinan lapsettomuudesta. <3

    VastaaPoista